Liikunnan ilo?

Kaksi satunnaista lainausta Facebook -statuksistani viime viikolta:

"Melkein kuolin tänään kahvakuulatunnilla. Kuka käski löhöillä koko joulukuun?"

"Mietinpä tänään pilatestunnilla, että koskakohan se liikunnan ilo löytyy. Tunnin ainoa ilo oli se, että se loppui. #rapakunnossa"

Nämä kaksi statusta kiteyttävät aika hyvin sen, miten vaikeaa on lähteä liikkumaan piiiitkän tauon jälkeen. Todellisuudessa nuo kiteyttävät myös suhteeni liikuntaan noin yleensä. Se vaan ei ole juuri koskaan ollut kivaa, vaan ainaista pakkopullaa. En tiedä johtuuko se siitä, ettei perheessäni ole koskaan juurikaan liikuttu, vai siitä yläasteen inhottavasta liikunnanopettajasta, joka vei sen viimeisenkin liikunnanilon ylipainoiselta ja epävarmalta murkulta.. Vieläkin puistattaa, kun ajattelen tuota rusinaksi kuivettunutta naista, joka sai kaikki epäsporttiset oppilaansa tuntemaan itsensä nollaksi. Brrr..

Monen vanhan koulukaverin kanssa ollaan puhuttu, kuinka ankea liikunnanopettaja imi kaiken liikunnanilon teinitytöistä.. Kuva *täältä*

Liikkuminen on luonnollisesti osa kevennysprojektia, joka on taas potkaistu käyntiin. Tarkoituksena on yrittää käydä ohjatuilla tunneilla 2-3krt/ viikko näin alkuun ja ulkoilla enemmän. Kuntosalitreeniin en ole niin ihastunut, en vaan jotenkin saa siitä iloa irti: itsekseen treenatessa on niin helppo huijata.. *huoh*. PT:n kanssa treenaaminen oli eri asia, kun joku käskyttää, niin homma on jotenkin helpompaa ja saa enemmän aikaiseksi.

Onneksi tulokset näkyvät melko nopeasti, se on se ainoa motivaatio jatkamaan tällä hetkellä. Kunhan pääsee tämän alkukankeuden yli, niin eiköhän se helpota. Odotan kyllä innolla sitä parempaa fiilistä ja energiaa, joka kunnon kohoamisesta tulee!

**Kuva**

Tässä vielä viime viikon sporttailut:
Ma: kävelylenkki 5,5km
Ti: 30min pilatestreeni kotona
To: kahvakuula 45min
La: Huolto45 -tunti
Su: Pilates 55min

Ehkäpä tämä tästä. Katsellaan.

Iloista alkanutta viikkoa!

Rakkaudella,
Elisa