Ajatuksia lapsettomuudesta

Pitkästä aikaa taas vähän arempaan asiaan, josta olen välillä jotain täällä teille jakanutkin. En ole hirmuisen monelle tästä puhunut, vain muutama läheisin aiheesta tietää. Niin ja sitten te :) Olen mutustellut aihetta aika pitkään, ja sitä, haluanko jakaa näitä täällä - varsinkin kun tiedän, että siellä lukijoiden joukossa saattaa olla tuttuja.. Koska tämä blogi on minulle vähän kuin päiväkirja ja asia on kuitenkin pinnalla, päätin taas vähän avautua..

Kuvituksena poikkeuksellisesti poimintoja "...and that's who I am" -sivulta.

Vauvakuumetta on nyt kärsitty ja "nautittu" pitkälle yli vuosi. Ja yritystä luonnollisesti sama aika. Olemme kohdanneet paljon sitä "no koskas teille.." -kommentointia, johon on hirmuisen hankala vastata mitään. Monesti olen yrittänyt olla reipas ja pirteä ja naurahtanut, että se on työn alla, vaikka sisältä sattuukin. Ei sitä oikein halua ja osaa kertoa, että ei se niin helposti käy.

Näitä kysymyksiä ilmaantuu vähän väliä sieltä täältä. Anoppi pääsi myös kommentoimaan viikonloppuna kun puhuttiin miehen tyttären huoneesta, niin hän "kuuli väärin" ja kysyi kovaan ääneen "AI VAUVAN HUONEESTA?". Vähän taas osui vyön alle, joskus vaan tekisi mieli sanoa, että hei kyllä me sitten kerrotaan uutiset, kun niitä on kerrottavana.

Monesti tuntuu, että vaikka itsellä on se onnellinen tilanne, että on paljon ystäviä, niin tästä aiheesta ei jotenkin osaa puhua kovinkaan monen kanssa. Varsinkin kun suurin osa ystävistä on joko enikinähalualapsia -tapauksia tai sitten omaavat jo yhden tai useamman jälkikasvun. Sitä kokee niin monesti olevansa niin yksin tämän kanssa.

Äidilleni olen onneksi pystynyt asiasta puhumaan, ja hän on kyllä ollut ihanan ymmärtäväinen. Hän myös kertoi, että minua on aikanaan tehty neljä vuotta, joten hän kyllä tietää ne tunteet mitä minä käyn läpi... Ihana äiti <3

Viime vuonna, yrityksemme juuri alettua kuulin, että eräs ystäväni on läpikäymässä hedelmöityshoitoja. Silloin asiaan en juurikaan osannut mitään kommentoida, olin niin varma, että pian meillä olisi jo oma nyytti. Mutta nyt vuotta myöhemmin vähän arastellen kyselin häneltä aiheesta. Tyttörukka kyynelehti kertoessaan, että he olivat saaneet "ei mahdollisuutta saada biologista lasta" -tuomion, mikä oli ja on sydäntä raastavaa. Silmät kostuivat kun hän aiheesta minulle kertoi. Voi rakas ihana ystävä, toivottavasti onnenne täyttyy jollakin muotoa mahdollisimman pian <3 <3 <3

Oli ihanaa päästä keskustelemaan tästä, vaikkakin todella raskasta, kun tietää toisen tilanteen. Toivon, että hänkin sai jotain apua siitä, että yhdessä saunan lauteilla tihuteltiin..

No, tämä ystävä kuitenkin kannusti minua hakeutumaan kunnalliselle puolelle tutkimuksiin. Kunnallisella puolella on kuulemma yli puolen vuoden jono, joten kannattaisi heti laittaa "hakemus" vetämään, niin sitten voisi ajan saada jo alkuvuodelle.

Noh, niinhän minä sitten varasin ajan lääkärille, joka laittaisi minulle lähetteen tarkempiin tutkimuksiin. Tämän sydämellisen lääkärinaisen viestistä kerroinkin teille jo *täällä*. Ajatuksenani oli, että kun puolen vuoden kuluttua kutsu tutkimuksiin kolahtaa luukusta, olen jo mukavasti ehtinyt pudottaa painoani ja muuttaa elämääni terveellisemmäksi.

Noh, kuinkas kävikään? Ei mennyt kuin pari viikkoa lääkärikäynnistä, kun tuo kyseinen kutsu kolahti postiluukusta. "Teille on varattu aika lapsettomuuspoliklinikalle 2.10. kl 9.45". Niinpä puoli vuotta lyheni salamana muutamaan hassuun viikkoon.

Kuten tuosta voitte lukea, olimme siis eilen tuolla tapaamisessa. Ja kyllähän viesti oli juuri sellainen, kuin odotinkin: "mitään hoitotoimenpiteitä ei aloiteta, ennenkuin painoindeksi on sopivalla tasolla.". Lohduttavaa oli kuitenkin se, että -7kg pudotuksestani oltiin kovin tsemppaavia ja positiivisia, sekä se, että tutkimukset on nyt aloitettu. Saan ainakin tietää, ettei mitään muita fyysisiä syitä lapsettomuudelle ole. Toivottavasti.

Seuraavien viikkojen aikana alkaa siis tutkimukset, testataan munajohtimien aukioloa ja munasolujen kehittymistä. Ja jotain muuta yhtä epämiellyttävän kuuloista. Iik ja ääk.

Ja seuraavat viikot pitävät sisällään myös aktiivista liikuntaa ja keventämistä. Laskin, että minulla on noin 6kg:n matka siihen bmi -tasoon, jossa hoidot voidaan tarvittaessa aloittaa.

Se, mihin asti olen valmis hoitoja tarpeen tullen viemään, on sitten eri asia. Koeputkihedelmöitys ei ainakaan vielä tässä vaiheessa ole minun juttuni. Toivon, että painonpudotus ja terveellisemmät elämäntavat ovat meille se lääke, joka auttaa!

xoxoxo

Loppukaneetiksi vielä yksi kuva. Ihanat kissanpallerot onneksi auttavat pahimman vauvakuumeen kanssa, onhan ne niin ihania vauveleita! <3 <3

Rakkaudella,

Elisa