torstai 3. lokakuuta 2013 | 10.11

Ajatuksia lapsettomuudesta

Pitkästä aikaa taas vähän arempaan asiaan, josta olen välillä jotain täällä teille jakanutkin. En ole hirmuisen monelle tästä puhunut, vain muutama läheisin aiheesta tietää. Niin ja sitten te :) Olen mutustellut aihetta aika pitkään, ja sitä, haluanko jakaa näitä täällä - varsinkin kun tiedän, että siellä lukijoiden joukossa saattaa olla tuttuja.. Koska tämä blogi on minulle vähän kuin päiväkirja ja asia on kuitenkin pinnalla, päätin taas vähän avautua..

Kuvituksena poikkeuksellisesti poimintoja "...and that's who I am" -sivulta.



Vauvakuumetta on nyt kärsitty ja "nautittu" pitkälle yli vuosi. Ja yritystä luonnollisesti sama aika. Olemme kohdanneet paljon sitä "no koskas teille.." -kommentointia, johon on hirmuisen hankala vastata mitään. Monesti olen yrittänyt olla reipas ja pirteä ja naurahtanut, että se on työn alla, vaikka sisältä sattuukin. Ei sitä oikein halua ja osaa kertoa, että ei se niin helposti käy.

Näitä kysymyksiä ilmaantuu vähän väliä sieltä täältä. Anoppi pääsi myös kommentoimaan viikonloppuna kun puhuttiin miehen tyttären huoneesta, niin hän "kuuli väärin" ja kysyi kovaan ääneen "AI VAUVAN HUONEESTA?". Vähän taas osui vyön alle, joskus vaan tekisi mieli sanoa, että hei kyllä me sitten kerrotaan uutiset, kun niitä on kerrottavana.

Monesti tuntuu, että vaikka itsellä on se onnellinen tilanne, että on paljon ystäviä, niin tästä aiheesta ei jotenkin osaa puhua kovinkaan monen kanssa. Varsinkin kun suurin osa ystävistä on joko enikinähalualapsia -tapauksia tai sitten omaavat jo yhden tai useamman jälkikasvun. Sitä kokee niin monesti olevansa niin yksin tämän kanssa.

Äidilleni olen onneksi pystynyt asiasta puhumaan, ja hän on kyllä ollut ihanan ymmärtäväinen. Hän myös kertoi, että minua on aikanaan tehty neljä vuotta, joten hän kyllä tietää ne tunteet mitä minä käyn läpi... Ihana äiti <3



Viime vuonna, yrityksemme juuri alettua kuulin, että eräs ystäväni on läpikäymässä hedelmöityshoitoja. Silloin asiaan en juurikaan osannut mitään kommentoida, olin niin varma, että pian meillä olisi jo oma nyytti. Mutta nyt vuotta myöhemmin vähän arastellen kyselin häneltä aiheesta. Tyttörukka kyynelehti kertoessaan, että he olivat saaneet "ei mahdollisuutta saada biologista lasta" -tuomion, mikä oli ja on sydäntä raastavaa. Silmät kostuivat kun hän aiheesta minulle kertoi. Voi rakas ihana ystävä, toivottavasti onnenne täyttyy jollakin muotoa mahdollisimman pian <3 <3 <3

Oli ihanaa päästä keskustelemaan tästä, vaikkakin todella raskasta, kun tietää toisen tilanteen. Toivon, että hänkin sai jotain apua siitä, että yhdessä saunan lauteilla tihuteltiin..

No, tämä ystävä kuitenkin kannusti minua hakeutumaan kunnalliselle puolelle tutkimuksiin. Kunnallisella puolella on kuulemma yli puolen vuoden jono, joten kannattaisi heti laittaa "hakemus" vetämään, niin sitten voisi ajan saada jo alkuvuodelle.

Noh, niinhän minä sitten varasin ajan lääkärille, joka laittaisi minulle lähetteen tarkempiin tutkimuksiin. Tämän sydämellisen lääkärinaisen viestistä kerroinkin teille jo *täällä*. Ajatuksenani oli, että kun puolen vuoden kuluttua kutsu tutkimuksiin kolahtaa luukusta, olen jo mukavasti ehtinyt pudottaa painoani ja muuttaa elämääni terveellisemmäksi.


Noh, kuinkas kävikään? Ei mennyt kuin pari viikkoa lääkärikäynnistä, kun tuo kyseinen kutsu kolahti postiluukusta. "Teille on varattu aika lapsettomuuspoliklinikalle 2.10. kl 9.45". Niinpä puoli vuotta lyheni salamana muutamaan hassuun viikkoon.

Kuten tuosta voitte lukea, olimme siis eilen tuolla tapaamisessa. Ja kyllähän viesti oli juuri sellainen, kuin odotinkin: "mitään hoitotoimenpiteitä ei aloiteta, ennenkuin painoindeksi on sopivalla tasolla.". Lohduttavaa oli kuitenkin se, että -7kg pudotuksestani oltiin kovin tsemppaavia ja positiivisia, sekä se, että tutkimukset on nyt aloitettu. Saan ainakin tietää, ettei mitään muita fyysisiä syitä lapsettomuudelle ole. Toivottavasti.

Seuraavien viikkojen aikana alkaa siis tutkimukset, testataan munajohtimien aukioloa ja munasolujen kehittymistä. Ja jotain muuta yhtä epämiellyttävän kuuloista. Iik ja ääk.


Ja seuraavat viikot pitävät sisällään myös aktiivista liikuntaa ja keventämistä. Laskin, että minulla on noin 6kg:n matka siihen bmi -tasoon, jossa hoidot voidaan tarvittaessa aloittaa.

Se, mihin asti olen valmis hoitoja tarpeen tullen viemään, on sitten eri asia. Koeputkihedelmöitys ei ainakaan vielä tässä vaiheessa ole minun juttuni. Toivon, että painonpudotus ja terveellisemmät elämäntavat ovat meille se lääke, joka auttaa!

xoxoxo

Loppukaneetiksi vielä yksi kuva. Ihanat kissanpallerot onneksi auttavat pahimman vauvakuumeen kanssa, onhan ne niin ihania vauveleita! <3 <3



Rakkaudella,
Elisa

14 kommenttia:

  1. Voimia tutkimuksiin ja tsemppiä painonpudotukseen <3 Olet jo tehnyt ison työn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Rouva Koo, hyvillä fiiliksillä tässä pusketaan eteenpäin, ja energiatasot kasvaa vauhdilla! :)

      Poista
  2. Tsemppiä <3 Usein mietin itsekseni, vaikkei vielä lapsi ajankohtainen olekaan, että miten kamala tilanne olisi, jos sitä pitkään ja hartaasti toivottua nyyttiä ei koskaan saisikaan.. Toivon sydämestäni, että teitä lykästää pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Rimma <3 Kyllä se aina vaan yllättää miten tunteet tällasen asian kanssa heittelee. Varsinkin, kun on ensimmäiset 15 "aikuisvuotta" pelännyt raskaaksituloa - ei sitä koskaan osannut ajatella, että ei se nyt niiiin helppoa olekaan. Mutta kuten tuossa jo sanoin, nyt jatketaan hyvillä fiiliksillä ja hyvillä mielin eteenpäin!

      Poista
  3. Tuo on varmasti niin kamala tilanne, kun ihmiset ympärillä kyselee ja olettaa kaiken toimivan sormia napsauttamalla, eikä sitten viitsi lähteä avaamaan tuntojaan kaikille...

    Lähetän täältä ison virtuaalisen tsemppihalauksen! <3 Paljon, paljon jaksamista painonpudotuksen, tutkimusten ja varsinkin niiden utelujen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppihaleista Mirva! <3 On sitä varmasti tullut itsekin puhuttua ohi suunsa, mutta pikkuhiljaa sitä alkaa ymmärtää, että ihan kaikkea ei tarvitse aina laukoa. Mutta niinhän se on, että ihmiset eivät aina edes ymmärrä satuttavansa toista vilpittömillä kyselyillään... Ja varmasti ihan hyvää tarkoittavat..

      Poista
  4. Voimia teille molemmille ja tosiaan tsemppiä eteenpäin!

    En ole omasta kokemuksestani halunnut avautua omalla tontillani, mutta ehkä tästä pikkuhiljaa voi jo puhua kuitenkin muualla. Mitäs näitä kummemmin salaamaan, ei tämä mikään valtionsalaisuus ole. Mä tulin raskaaksi toisessa yrityskierrossa, viime vuoden lopulla. Sadulla ei ollut kuuluisaa onnellista loppua: raskausoireiden vähennyttyä kävin varhaisultrassa toteamassa, että pikkuinen oli kuollut jo hyvin varhaisessa vaiheessa, ehkä viikolla 6. Kävin sitten läpi parit lääketieteelliset tyhjennykset ja kaavinnan (joka epäonnistui), lopulta jouduin vielä kolmannen kerran lääketieteelliseen tyhjennykseen. Oli aika rankkaa. Suurimmalle osalle ystävistä pystyin kertomaan asiasta vasta kesällä, muiden vauvavatsojen ympärillä.

    Uutta raskautta ei ole tullut, vaikka yritystä on teidän tavoin ollut. On yllättävän raskasta joutua seuraamaan vierestä, kuinka ihmiset (ystävät, kaverit, tuttavat, sukulaiset) kertovat vauvauutisiaan. Pari viikkoa sitten syntyi samalla viikolla jopa kolme (!!) uutta vauvaa meidän lähipiiriin. Eräs ystäväni, joka vielä keväällä kertoi ettei halua ehkä koskaan lapsia, on nyt jo 20. raskausviikolla. Natsasi tietysti ensimmäisellä yrittämällä. Tuntuu lähinnä ironiselta.

    Samaan syssyyn ihmiset tietysti kyselevät koko ajan meiltäkin, että milloinkas se vauva oikein tulee? "Kai se jo pitäis hei aloittaa, te olette kuitenkin jo yli kolmekymppisiä?" Niin. Mitäpä siihen sanot... Perhepiirissämme on ollut viimeisen kahden vuoden aikana muutenkin jo kymmenkunta keskenmenoa, ei yhtään elävää lasta. Lapsia ei todellakaan tehdä, ne saadaan. Meillä alkanevat mahdolliset hedelmöityshoidot vasta ensi vuoden puolella, jos raskautta ei ala kuulumaan parin-kolmen kuukauden sisään. Silloin keskenmenosta tulisi vuosi.

    Joten I can feel your pain, sister :) Vaikka toivonkin, että tarina saisi meillä molemmilla onnellisen lopun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydän pompsahti kurkkuun kun luin tuota sun vastausta, ei ole itku kaukana ajatella mitä olette joutuneet kokemaan Marjo. Ihan kamalaa, ei mulla ole sanoja tähän ollenkaan. Kiitos kun jaoit oman tarinasi tässä.. Ymmärrän, ettei tuollaista ole varmasti koskaan helppoa jakaa. <3 <3 <3

      Se on just niin ironista, että toisilla tärppää eka yrittämällä, ja toisilla on sitten vähän enemmän murhetta sillä saralla. Ja sitten on niitä, jotka tulevat raskaaksi ilman että edes haluavat lapsia. Kuten eräs tuttavani, joka sai kuulla vasta viidennellä kuulla odottavansa (ties miksei sitä ollut huomannut), ja nyt inhoaa elämäänsä kun ei koko vauvaa halunnut alunperinkään.

      Hirmuisasti tsemppihaleja sinne teillekin, ja hurjasti voimia ja onnea uusiin yrityksiin <3

      Poista
  5. Löysin tämän blogisi ja jään kyllä ihan varmasti seuraamaan tätä myös jatkossa! Itsellä samankaltaisia ajatuksia pää täynnä lapsettomuudesta ja oon kans miettiny, että tohtisiko sitä avautua omassa blogissaankin ajatuksistaan. Jään miettimään asiaa, mutta tekstisi kosketti! Tsemppiä ja voimia sinulle ja miehellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan Tuutikki! :) Nämä on just niin arkoja asioita, että kyllä joutuu oikeasti miettimään haluaako niitä jakaa näin julkisesti. Minäkin kirjoitin postauksen jo eilen, mutta oli pakko nukkua yön yli ja pohtia haluanko tätä julkaista. Nyt olen tosi onnellinen, että sen tein, tästä on kuitenkin ihana päästä purkautumaan jonnekin.

      Hurjasti tsemppiä ja voimia teillekin asian kanssa, ette ole yksin :)

      Poista
  6. Mä tiedän täysin, miltä susta nyt tuntuu. <3 Mä en oikein osaa sanoa mitään järkevää, kun mä omasta kokemuksesta tiedän, ettei tähän tilanteeseen ole niitä oikeita sanoja. Mä toivotan tsemppiä, ihan kaikkeen. Jaksakaa pitää yllä positiivistä mieltä ja pitäkää toisistanne huolta. <3

    Mun mummu tivas meiltä tästä aiheesta, kun me oltiin viimeksi siellä käymässä. Loppujen lopuksi mä sanoin hänelle, että kun me ei voida itse siihen asiaan vaikuttaa, että milloin se lapsi meille annetaan. Mun mummu sanoi, että no jätät vaan pillerit pois. Olin hetken aikaa ihan puulla päähän lyöty. Tiedän, ettei hän tarkoittanut mitään pahaa, mutta se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa ja muita kansanviisauksia... :(
    Tuntuu ylipäätänsä hassulle, että ihmiset kokevat omaksi asiakseen kysellä toisten lapsisuunnitelmista. Enhän mäkään kysy heidän seksielämästä ja siitä, mitä ehkäisyä he käyttävät. :) Ihmeellistä, että nämä asiat ovat sellaisia, että kaikki kokevat ne jotenkin julkisiksi.

    Noh, mutta kuten sanoin.. Pitäkää huoli toisistanne ja tsemppiä painonpudotukseen! Toivotaan, että pian tärppää. Haleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienoa, että kirjoitit tämän postauksen. Kiitos rohkeudestasi. Sait mut kyyneliin... :)

      Poista
    2. Niin totta. Jotenkin tuo lastenteko vaikuttaa olevan niin monen asia, kun siitä jaksetaan kommentoida. Eihän varsinkaan tuo "vanhan kansan" väki pahaa tarkoita, mutta aina se vähän harmittaa ja sattuu. Kun ei se tosiaan ihan niin helposti käy ja miten sitä nyt sitten siihen vanhalle ihmiselle sanomaan vastaankaan..

      Jos joskus haluut kirjotella omista fiiliksistä, niin tiputa mulle meiliä - taidetaan olla aika samoissa tilanteissä :) Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä