Kotikenttäetu?

Pääsin eilen ensimmäistä kertaa sitten kouluaikojen kokeilemaan suunnistusta. Koulusuunnistus oli ankeaa, kuten kaikki muukin koululiikunta. Lieviä angsteja nostaa edelleen meidän liikunnanopettaja, joka onnistui pilaamaan liikunnan ilon aika monelta oppilaaltaan.. Häntä miettiessä sen naisen typerän pillin ääni porautuu mieleen kuin pahempikin tinnitus.

Kotoa lähtiessä mies sanoi, että ota nyt puhelin mukaan jos eksytte ja pitää tulla hakemaan. Hän taisi aliarvioida tämän suunistajan taidot...

Valittiin vajaan 4km mittainen reitti ja lähdettiin "metsään". Mukana tietysti kompassi ja iloinen mieli ihanassa kevätauringossa. Vanhat angstit pyyhittiin muistista.

Vaikka eipä me ihan metsään menty, kyseessä oli kaupunkisuunnistusta ihan kotinurkilla. Eikä karttaakaan (saatika kompassia) kauheasti tarvinnut, kun osasi heti nimetä kartasta suurimman osan rasteista:

• Tebiksen nurkka
• Fillarimonttu
• Yläasteen röökikaltsit
• Kaverin iskän kiska...

9. rasti kompassin alla sijaitsi yläasteen röökikaltseilla :P

Rasteja oli piiloteltu ojiin, portaisiin, leikkitelineisiin ja puihin. Kaikki löytyi ilman sen suurempaa etsimistä.

Maalissa on hyvä hymyillä - taisi olla kevyt kotikenttäetu tällä suunnistajalla! 

Vedettiin reitti ympäri hyvinkin rauhalliseen vauhtiin vähän reittivalintoja muokaten kivemmiksi. Miksi oikoa talojen väleistä, kun rantaraittia pitkin pääsee niin paljon mukavammissa maisemissa perille? Kokonaiskävelymatkaa meille tuli vähän reilut 5km. Oli älyttömän hauska samoilla tutuissa maisemissa vähän eri motivaatiolla!

Parin viikon päästä mennään uudestaan, naapurilähiöön tällä kertaa. Sen verran hauskaa hommaa oli, että vapise vaan Minna Kauppi - täältä tullaan! (hehe)

Rakkaudella,

Elisa

Ps. Kiitos "K" kun pyysit mukaan - oli tosi hauskaa!