13-vuotiaan elämässä tunteet olivat aika isoja. Ja musiikki, joka iski tajuntaan ja mullisti maailman, oli suhteellisen iso juttu. Minulle se isoin juttu oli lyhyen NKOTB "fanituksen" jälkeen Nirvana. Ei ollut muuta musiikkia. Katsoin kuinka kaunis mies Kurt oli ja unelmoin pääseväni joskus näkemään hänet ja Nirvanan livenä. Kunnes tuolloin huhtikuussa tuli uutinen, että ei tarvitse enää haaveilla.
Levyt sieltä 90-luvun puolivälistä ovat edelleen hyllyssäni. Niitä on soitettu satoja tunteja, ja soivat vastaisuudessakin. Ei enää päivittäin tai viikoittain, ei enää edes kuukausittain. Ehkä pari kertaa vuodessa. Mutta siellä ne ovat, valmiina levysoittimeen, kun siltä tuntuu.
Näin iän myötä en luonnollisesti suhtaudu bändiin ja sen keulakuvaan yhtä intohimoisesti, mutta voi veljet mitä muistoja nämä tuovat tullessaan.. Voi sitä teini-iän angstia!! Muistan, että melkein sytytin huoneeni palamaan, kun kyhäsin jonkun alttarinkaltaisen rakennelman huoneeseeni kun Kurtin kuolemasta oli kulunut vuosi. Päätin, että kynttilää pitää polttaa koko päivä hänen kunniakseen. Onneksi isä löysi kynttilän, joka oli kuulemma iskenyt 15 -senttistä lieskaa..
Sain sapiskaa, ehkä ihan aiheesta. Mutta ihan hyvä syy minulla silloin mielestäni oli.
Pitäisi varmaan kaivaa kellarista se nippu leikekirjoja joita kyseisestä bändistä kasasin.. Sinne kopioitiin äidin työpaikalla lehtileikkeitä, leikeltiin salaa kirjaston kirjasta kuvia (!) ja piirreltiin erivärisin tussein sydämiä. :D :D :D
 |
| Kuva/ maalaus: Lora Zombie |
Tuntuu ihan käsittämättömältä, että siitä on kulunut jo 20 vuotta. Kaikki ne muistot ja tunteet ovat edelleen niin kirkkaina mielessäni. 20 vuotta - huhhuh.
Grunge oli minun nuoruuteni kuumin musagenre. Ja Nirvana oli minun nuoruuteni suurin bändi. Ja Kurt oli minun suurin idolini.
Rest in Peace Kurt.
Rakkaudella,
Elisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ihanista kommenteista!