tiistai 8. heinäkuuta 2014 | 18.38

Saarihyppely: löhöilyä ja lekottelua Paroksella

Saavuimme Parokselle sunnuntai-iltapäivällä kesken kuumimman päivän. Laivamatka meni ihanan rennosti ja rauhallisesti, ja mikä parasta: ilman keinuntaa. Mikä onni oli taas nauttia merimatkasta normaalisti ilman tuskan hikeä ja yökkäilyä!




Paroksen, Parikian satamassa oli melkoinen hulina: toistasataa ihmistä vyöryi ulos katamaraanista samalla, kun saman kokoinen joukko odotteli pääsyä laivaan. Siinä hässäkässä meillä jäi kokonaan huomaamatta majoituksen tarjoajat, ei vaan osunut silmiimme ketään kylttien kanssa päivystävää mummoa taikka pappaa, tai ketään muutakaan.

Koska joku oli sanonut, että Naoussan kylä Paroksella on kivempi kuin Parikia, hyppäsin samoin tein satamassa olevan bussiaseman lippuluukulle, ja ostin meille kl 18.00 lähtevään bussiin liput - etsittäisiin majoitusta sitten siellä paikan päällä.

Vasta bussissa istuessamme bongasimme sataman toisessa päässä majoituskylttejä heiluttavan ihmisrivistön. Arvoin mielessäni, että pitäisikö kirmaista sinne, vai pysytäänkö nykyisessä suunnitelmassa, ja matkustetaanko bussilla Naoussaan ensin.

Niinhän me sitten teimme, että jäimme bussiin, ja matkustimme n 20 minuutin matkan Parikiasta Naoussaan. Siellä etsimme ensimmäisen wifi -yhteyttä tarjoavan kahvilan, ja kaivoin booking.comin esiin. Sieltä löytyi nopeasti jo edellispäivänä tsekkaamani hotelli Atlantis, jossa huone maksaisi 35€/ yö, ja jossa olisi oma pieni uima-allas. Iltapäivän kuumuudessa se tuntui aika luksukselta ajatukselta. Plus hinta ja lokaatio oli kohdollaan: hotelli sattui olemaan ihan kiven heiton päässä kahvilastamme. Klikkasin "varaa", ja marssimme hotelliin.

Saimme ensimmäiseksi yöksi kivan huoneen merinäköalalla, mutta meidän pitäisi maanantaina muuttaa toiseen huoneeseen. Eipä se meitä haitannut, saimme tilalle kivan valoisan huoneen puutarhanäköalalla. Hotelli on vähän kulahtanut, mutta ajaa asiansa ihan hyvin: meillä on sänky, ilmastointi, jääkaappi ja toimiva kylpyhuone. Ja se uima-allas on ihan ehdotonta plussaa!

Päikkärit piti käydä ottamassa ennen kuin tajusin ottaa kuvan.. :P


Kiva näköala ensimmäiselle illalle.
Sunnuntaina kävimme vähän tiirailemassa uutta kohdettamme, ja ihastuimme pieniin valkoisiin kujiin ja satamakatuun, joka oli täynnä elämää. Paikka oli lähes vastakohta kaikille saarille, joissa olimme pysähtyneet reissumme varrella. Kova ihmisvilinä ja paikan positiivinen pössis oli hauskaa vaihtelua Koufonissin uneliaisuuden jälkeen.


Söimme vaihtelun vuoksi tomaattikeittoa ja valkosipulileipää alkuruoaksi ja pääruoaksi pastaa. Jotenkin oli vaan pakko saada vaihtelua tuohon perinteiseen kreikkamenuuseen. Ja hyvää oli, hinta 0,5l viinikarahvin ja vesipullon kera oli 33€ - not bad!

Päädyimme vielä pikku kujille sulattelemaan pasta-annoksiamme, ja törmäsimme muutamaan IHANAAN jälkiruokapaikkaan. Ja niinhän me sorruttiin, ja tilattiin yksi tällainen megajättifattylettu valkosuklaa-banaanikuorrutuksen kera. NAM! Ja harri otti yhden "pienen" metaxan siihen kylkeen (ei olla täällä niin tarkkoja noiden mittojen kanssa..?)!



Maanantaiaamuna ohjelmassa oli huoneen vaihto ja pesulan etsiminen. Kun pakkaa mahdollisimman kevyesti 2 viikon lomalle, on puolivälissä lomaa melkein pakko pestä vaatteita. Nyrkkipyykki olisi tietysti ollut se edullisin vaihtoehto, mutta konepesun puhtaasta haaveillessamme päätimme törsätä pesulaan. Yhden koneellisen hinta (wash & dry) oli vähän kalliimpi kuin luulin: 13€. Mutta ei se onneksi tähän konkurssiin paljoa haitannut.

Kun nämä päivän kaksi tärkeintä hommaa oli saatu tehtyä, iski päälle lomaväsymys. Loman puolivälissä tuli olo, että nyt olisi kiva vaan olla. Tällaisella saarihyppelyretkellä kun haluaa nähdä ja kokea mahdollisimman paljon, iskee helposti lomastressi, että on pakko, pakko, pakko suorittaa. Ja niinhän me koko viime viikko tehtiinkin: lennettiin paikasta toiseen ja yritettiin nähdä kaikki mahdollinen.

Annoimme lomaväsymykselle luvan tulla, ja päätimme lösähtää uima-altaalle loppupäiväksi. Ja niin siinä nautin auringosta ja olemisen vapaudesta - mihinkään ei ollut kiire! Luin siinä lähes kerta heitolla myös yhden kirjan: Reijo Mäen "Vares - Mustasiipi". Olipas kivaa uppoutua dekkariin ja ihan vaan ollamöllöttää! Suosittelen muuten noita Vares -kirjoja, Mäellä on melkoisen oiva tapa kirjoittaa!


Illalla kävimme syömässä vähän hienommin Open Garden -ravintolassa, jossa söimme alkupalaksi sekalaislautasen erilaisia kreikkalaisia alkupaloja, pääruoaksi lammasta ja uunissa haudutettua nautaa ja viiniä pari kannua. Harri otti vielä kahvin ja Metaxan; hinta oli illallisista tähän mennessä kallein, 55€. Mutta ihan siedettävissä hinnoissa vielä kuitenkin.

Alkuruokalautasella oli vähän kaikkea


Ilta päättyi myös kujalta ostettuun jälkkäriin, crepes -paikan vieressä oli kioski, jossa oli vaan niin houkuttelevan näköisiä leivoksia ja moussejälkkäreitä ym. Harri valitsi suklaaunelmakakun ja minä otin sellaisen suklaa-bisquit-moussepikarin. Menimme ne meren rantaan syömään ja tulimme nukkumaan ajoissa. Onpas muuten ollut ihanaa nukkua pitkään ja rauhassa.

Aamulla hyvin levänneinä mietimme loppulomamme agendaa. Vieläkään ei oikein ollut energiaa lähteä pingottamaan, ehkä ottaisimme tämänkin päivän ihan iisisti. Pyykit pitäisi hakea pesulasta ja korttejakin voisi lähettää, ja laivaliput takaisin Santorinille voisi hommata. Siinä meille tarpeeksi ohjelmaa tälle päivälle. 

Niinpä tallailimme taas Naoussan jo tutuiksi tulleita valkoisia kujia, ostimme postikortit, haimme pyykit, pysähdyimme kahvilaan kahville ja kirjoittelimme kortteja. Päivä taisi olla lomamme kuumin. 


Crazy Cat Lady meinasi taas päästä irti, kun näitä ihania karvakasoja makoili pitkin poikin. Törmäsin myös ihan pikkuruiseen kissavauvaan, jonka olisin halunnut ottaa mukaani. Harri ei antanut lupaa :(

Korttien kirjoitusta ja pari Myhtosta

Ankkaseuruekin oli päiväkävelyllä.
Haimme myös paikallisesta matkatoimistosta meille viimeisen etapin lauttaliput. Matkaa tehdään torstaina Blue Star Ferriesin lautalla Parokselta Santorinille. Matka kestää noin 3 tuntia, ja lipun hinnaksi tuli 20,50€/ hlö. Pikalautta, joka olisi vienyt meidät Santorinille 2 tunnissa, olisi ollut puolet kalliimpi. Toivotaan, että merenkäynti on tyyni, niin tuo kolmekin tuntia sujunee varsin mukavasti vaikkapa laivan kannella

Päivän "uurastuksen" jälkeen päätimme lösähtää takaisin uima-altaalle, sen verran oli lämmintä. Ja taas kiittelin mielessäni tuota pientä helmeä nimeltään viilentävä allas. Mittarinkaan asteet eivät riittäneet kertomaan paljonko lämpöä parhaimmillaan auringossa oli.



Siinä taitaa olla kaikki Paroksen kuulumiset tähän saakka, huomenna olisi suunnitelmissa hypähtää päiväreissulle Anti-Parokselle. Nyt kun vihdoin olemme saaneet pahimman lomaväsymyksen löhöiltyä ja lekoteltua. :)

Edit 30.7.: tästä kartasta saa vähän osviittaa missäpäin saartaa liikuttiin:



5 kommenttia:

  1. Kivoja muistoja kuvistasi Parokselta,me tosin olimme Parikian sataman puolella ja kävimme sieltä päiväreissulla Nassaussa.
    Hyvää loman jatkoa teille!
    Terveisin Pia U-V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia kommentistasi! Vähän harmittaa, että Parikiaan tutustuminen jäi niin vähälle.. Mutta ehkäpä seuraavalla kerralla sitten!

      Poista
  2. Hei Elisa! ollaan kotona. Yölento, päivällä nukuttu n. 3 tuntia, joten olo on aika pökkyräinen. Kiva kuulla, että Naoussa on ollu hyvä kokemus. ja tuo lomaväsymys saarihyppelyllä - tuttua! siksi tuo kahden viikon reissu oliskin parempi, kun vois olla rauhassa välillä rennosti. no, kyllä me vietettiin aina välissä niitä rata-/lukupäiviäkin. mukavia päiviä teille sinne vielä!
    Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lomaväsymys tuli kyllä minullekin vähän yllätyksenä. Ehkäpä se, että haluaa nähdä mahdollisimman paljon saarta mahdollisimman lyhyessä ajassa toi mukanaan pienen reissuressin. Ehkäpä seuraavalla kerralla pitää olla "ahnehtimatta" liikaa, ja ottaa työn alle vain 2-3 saarta niin kuin tekin teitte!

      Paitsi että mies oli kyllä sitä mieltä, että seuraava reissu kohdistuu johonkin ihan muualle kuin Kreikkaan.. Ehkä se on ihan hyvää vaihtelua sekin.

      Poista

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä