tiistai 27. toukokuuta 2014 | 7.30

Muisteloita Rodoksen matkalta, osa 3: Kalithea, Faliraki, Lindos

Vuokrasimme auton käyttöömme kahdeksi päiväksi lomalla ollessamme. Autovuokra oli todella edullinen, varmaan sekin johtui ajankohdasta, jolloin lomalla olimme. Kahden päivän vuokraus täydellä vakuutuksella maksoi 45€ (yksi päivä olisi ollut 30€). Saimme käyttöömme pienen harmaan Hyundain, jolla matka kulki varsin mukavasti. Bensankulutuskin oli tosi pientä, täydestä tankista saimme kahdessa päivässä juuri ja juuri puolet kulutettua. Bensa itsessään on yllättävän kallista Rodoksella, taisi olla vähän jopa kalliinpaa kuin Suomessa, n. 1,70€/l.


Ensimmäisenä päivänä ajoimme vuorten läpi saaren itäpuolelle, jossa sijaitsevat Rodoksen parhaat rannat. Pohjoispuolella, jossa Ialyssos sijaitsee, rannat ovat melko tuulisia ja isokivisiä.

Ensin pysähdyimme Kalitheaan, jossa sijaitsee antiikinaikainen kylpylä. Emme päässeet katselemaan aluetta, koska oli edelleen talven jäljiltä suljettu. Sen sijaan menimme nauttimaan alas rantaan virvokkeista ja maisemista.





Kalitheassakin oli paljon kissoja, ja siihen löytyi syykin kun lähdimme jatkamaan matkaamme: eräs nainen piti tässä pientä kissojen pelastuskeskusta. Keskusta ylläpidetään lahjoitusten voimin, ja paikan "etsitään ihmistä suurella sydämellä" ja "etsitään kissoille kotia" -kyltit saivat minut kovin haikeaksi.. Olisinpa voinut pelastaa sieltä edes jonkun.. Toisaalta olen tosi iloinen, että joku ylläpitää tuollaisia paikkoja.


Koska loppuseurue ei ollut kovin kiinnostunut paikasta, emme pysähtyneet sinne. Jos se olisi ollut minusta kiinni, olisin varmaan viihtynyt siellä hyvin loppupäivän.

Jatkoimme matkaa alas Falirakiin, jossa olen 90 -luvun lopulla viettänyt hyvinkin railakkaan bileloman. Nyt se(kin) kohde oli lähes autio, turistit tulisivat joukkioittain vasta myöhemmin. Autiot kadut ja tyhjät ravintolat eivät ollenkaan vastanneet sitä muistoa, joka minulla paikasta oli.


Pysähdyimme Falirakiin Frappelle (jääkahvi) ja oluselle. Falirakissa on ymmärtääkseni saaren paras ranta, ja ihana hieno hiekka ja matala vesi houkutteli uimaan. En kuitenkaan rohjennut pulahtaa - oli se vesi sen verran kylmää.




Tämäkin ranta oli läpensä autio, keskikesällä täältä saattaa olla vaikeaa löytää itselleen tilaa. 


Falirakista jatkoimme matkaamme kohti saaren eteläosaa Lindosta. Pysähdyimme vessatauolle matkan puolivälissä (en muista millään paikan nimeä), ja enpä ole koskaan tainnut nähdä ihan niin sinistä vettä. UPEA kivikkoranta ja ihana sinisyys veti meidät ihastuksesta hiljaiseksi. Mitään palveluja ei täällä(kään) ollut vielä auki, onneksi yksi ihana pappa, joka laittoi vasta ravintolaansa kuntoon kesää varten antoi meidän käyttää vessaansa.




Täältä ajeltiin sitten Lindokselle, Rodoksen yhteen suosituimmista turistikohteista. Lindos on pieni valkoinen kylä, jota dominoi upea Akropolis kukkula.



Akropolikselle on aikamoinen nousu, jonne emme tällä kertaa lähteneet kiipeämään. Sinne olisi päässyt myös aasikyydillä (5€), mutta se tuntui jotenkin ällöttävältä ajatukselta. En minä halua, että pikkuinen söötti aasi joutuu raahaamaan minua, hyvinsyönyttä länsimaalaista turistia ylös jyrkkää mäkeä. Eikö se kuulosta vähän eläinrääkiltä? Varsinkin, kun aasien olot eivät ihan huikean mukavilta näyttäneet muutenkaan:



Koska olen käynyt ylhäällä jo muutamaan otteeseen elämäni aikana, päädyimme vaan tallustelemaan kylän kauniita pikkukatuja ja kävimme syömässä.




Ravintolaksemme valikoitui Taverna Hermes, jonka kattoterassilta avautuivat kauniit näkymät suoraan Akropolikselle. Ruoka oli hyvää, palvelu oli nopeaa ja maisemat todellakin kruunasivat ravintolakokemuksen. Taas syötiin salaattia ja Tzatzikia, ja kanavartaat (chicken souvlaki). Hinnatkaan eivät päätä huimanneet, vaikka olivat ne selkeästi vähän korkeammat kuin Ixiassa. Mutta sen ymmärtää, kun on kyse näköalaravintolasta 'turistirysän' sydämessä.




Pakolliset ruokakuvat taas :) Ja kuten aikaiseminkin, ranskalaisia vähän joka annoksessa. 

Kreikkalaispapat perunaa kantamassa. Ranskanperunamatskua varmaankin.. 

Lindoksen jylhä akropolis hallitsee upeasti maisemaa
Ruoan jälkeen lähdettiin köröttelemään takaisin pohjoiseen kohti hotellia.

Oma kokemukseni autoilusta Rodoksella oli varsin hyvä. Tiet olivat loistokunnossa ja varsinkin huhtikuussa teillä oli vielä varsin rauhallista. Liikennemerkkejä / opasteita oli vähän harvakseltaan. Muutaman kerran ajettiin risteyksen ohi, kun sinne opastavaa kylttiä ei tullut vastaan. Tai sitten se oli kreikaksi (ihan omat kirjaimet, joista ei ymmärrä yhtään mitään). Kannattaa hankkia kunnon kartta reissuun lähdettäessä: autovuokraamota saatu piirros oli kaikkea muuta kuin täsmällinen.

Tässä kuvapläjäystä tältä erää, aika houkuttelevia maisemia, eikös!


4 kommenttia:

  1. Kiitos Rodos-blogeistasi, on kiva lukea kokemuksia paikasta kun lähdemme viikonloppuna sinne kahden viikon lomalle! Ehkä uskallamme vuokrata auton sitten! Tarkoitus olisi kierrellä myös lähisaaria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, onnelliset! Nauttikaahan lomastanne, myös lähisaarten visiitistä. Tiloksesta olen kuullut hyvää, käy lukemassa myös Kreikkaseikkailu -blogista kivoja vinkkejä: http://kreikkaseikkailu2.blogspot.fi/

      Suosittelen lämpimästi autovuokraa, pääsee näkemään saarta vähän enemmänkin. Vielä tulee yksi Rodos -postaus tällä viikolla - pysyhän kuulolla!

      Poista
  2. Voi kiitos! Kovasti odotetaan reissua. Kiitti vinkistä, näistä blogeista saa tosi paljon idiksiä ja ihan vaan mukava fiilistellä tulevaa!

    VastaaPoista
  3. K-I-I-T-O-S
    Oli kiva lukea kohteesta, johon suunnittelemme matkaa.
    Eksyin jotain kautta blogiisi, kiitos nojatuolimatkasta.

    VastaaPoista

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä