maanantai 18. marraskuuta 2013 | 15.23

Brunssirinki: Helsingin ehkä kaunein brunssi!

Brunssivuosi alkaa olla lopuillaan, olemme tyttöporukan kanssa kokeilleet jo useampaa kaupungin brunssia. Tammikuussa aloitettiin Dylanista, jonka jälkeen ollaan testattu mm. Flada 13 ja Sandron brunssia. Lauantaina oli vuorossa hurrrjasti kehuttu Mille Mozzarelle.

Ja HURRRRRJASTI tulee kehuja täältäkin, brunssi oli aivan mahtava!!

Mille Mozzarelle on pikkuinen bistronomainen ravintola Pursimiehenkadulla, jossa on asiakaspaikkoja ehkä parikymmentä. Pöytävaraus kannattaa ehdottomasti tehdä hyvissä ajoin, jotta näistä herkuista pääsee nauttimaan.

Mille Mozzarellessa brunssi tarjoillaan poikkeuksellisesti pöytään, ainoastaan kahvi/tee ja mehu/vesi ovat noutopöydässä. Tarjolla oli pussiteetä ja yhtä irtoteelaatua - mehuja oli kahta vaihtoehtoa. Erinomaista oli appelsiini-porkkanamehu, jota me tytöt hörpättiin ihastuksissamme 2 pullollista!

Alkuruoka tuotiin pöytään pienellä puualustalla, jokaiselle oli 3 erimakuista bruschettaa, aivan taivaallisia makuja:


Pääruoaksi tarjoiltiin antipastolautanen, jossa oli erilaisia hedelmiä, juustoja ja italialaistyyppisiä leikkeleitä. Kaikki maut olivat ihan täydellisiä, ja lautanen oli todella täyttävä! Kehuttiinkin tyttöjen kanssa, että olipa ihanaa kun ei tarvinnut tuhlata yhtään "juoruiluaikaa" jonottamiseen..

Pääruoan kanssa tarjoiltiin kulhollinen paksua maustamatonta jogurttia ja hunajaa.


Voinen sanoa, että nyt oli tyrkyllä kyllä tähän mennessä kaunein brunssi, mitä olen syönyt. Nam nam nam!

Jottei brunssikokemus päättyisi siihen, tarjoiltiin meille jälkiruoaksi varsin herkullinen tiramisu. Ihan oikeasti kyllä piste iin päälle. WAUTSI!


Plussat ja miinukset:

++ Ihan sikahyvät ruoat!!! Ja niin kaunis esillepano, että ihan makunystyröissä tuntuu
++ Ruoka tarjoillaan pöytään, ei tarvitse jonottaa
+ Hinta-laatusuhde erinomainen
+ Rauhallinen ja erittäin kodikas miljöö
+ Loistava palvelu

Miinuksia en keksi tästä ravintolasta. Menen EHDOTTOMASTI uudelleen!

Brunssin hinta: 18€
Skumppalasi/ pullo: 6€ / 27€

Brunssia tarjoillaan lauantaisin kl 10-15 välillä, kattauksia ei ole.

Ei turhaan Brunssipartiokaan tätä paikkaa kehunut.

Mihinköhän seuraavaksi...

Rakkaudella, 
Elisa

2 kommenttia:

  1. Mitäs tykkäsit Dylanin brunssista? Olen sen kerran testannut ja se oli mun makuinen 100%sti, lurps.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dylanin brunssi oli kyllä kans huikee - ihan supermahtavat valikoimat! Jopa melkein liian mahtavat, tulee helposti runsaudenpula :) Kiireen ja metelin vuoksi ei välttis se kaikkein viihtyisin brunssipaikka, mutta ehdottomasti kyllä varmaan se monipuolisin.

      Poista

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä