Niistä tunteista koostui eilinen pitkälti. Toissailtana molemmat kissat olivat tuossa pihalla tyytyväisinä. Kunnes huomasin, että Jade yskii ja oksentaa (mikä on ihan normaalia, kun kissa on ahtanut mahan täyteen heinää). Vasta siinä vaiheessa tulo kova huoli, kun oksurefleksi muuttuikin vaahdoksi ja astmakohtausta vastaavaksi yskäksi. Kannoin kissaraukan sisälle, ja vaahtoaminen ja käkiminen vaan jatkui.
Kävin kyynelsilmin läpi mielessäni mahdolliset skenaariot, että mitä on voinut tapahtua.. Joko sitä on purrut käärme tai joku muu otus, tai sen kurkussa on joku heinä pahasti jumissa. Jäin kuitenkin seuraamaan tilannetta, enkä lähtenyt viemään sitä eläinlääkäriin. Lähin lekuri olisikin ollit siihen aikaa illasta/yöstä n 40km päässä Jyväskylässä. Ja saunasiidereiden sekä ruokaviinien ym jälkeen sinne oli turha haaveilla ajamistakaan.. Ensihoitona nakkasin kyypakkauksesta puolikkaan tabletin kissan kurkkuun. Tämän neuvon olin saanut ampiaisenpistojen varalle.
Koko yön valvoin ja seurasin levotonta pientä kissaa, joka selvästi kyllä hengitti, mutta olo oli tukala. Googlettelon yön pitkinä tunteina lähimmät eläinlääkärit, ja onnistuinkin löytämään pienen eläinlääkärin ihan tosta kylältä - "eläinlääkäri tavoitettavissa arkisin 8-10".
Kun kello löi kahdeksan, oli tämä hyvin huolestunut nainen luuri kädessä jonottamassa lääkäriä puhelimeen. Ajan sain parin tunnin päähän, ja pikkuinen reppana kuljetettiin sinne tulipalokiireellä.
Kissa rauhoitettiin, ja kurkusta ei löytynyt mitään. Mutta kieli ja nielu oli tuhannen turvoksissa ja mustelmilla. Diagnoosiksi saatiin siis hyönteisen purema kurkkuun.
Lääkkeeksi ja hoito-ohjeeksi saatiin uni ja kyypakkaus. Onneksi olin jo illalla syöttänyt puolikkaan tabletin, turvotus olisi saattanut olla paljon vakavampi muuten.
Lisää huolta aiheutti se, että vaikka lääkäri sanoi rauhoituksen lakkaavan vaikuttamasta noin tunnin-parin sisällä, kisuli oli vielä ihan kuutamolla 4h jälkeenkin. Silloin se hoiperteli jaloilleen, mutta jatkoi nukahteluaan, mm. Ruokakupille. Aidot elonmerkit (ruoka ja hiekkalaatikko) alkoivat näkyä vasta yli 11h myöhemmin.
<3 mun pieni potilas.. <3
Arvatkaas mikä ilo olikin löytää kissanen pirteänä kehräämässä tänä aamuna!? Ja nyt se jo melko reippaasti vaeltelee valjaissa tossa pihalla. Mun urhea pikku Jade <3
Toivottavasti se oppi, ettei amppareita kannata syödä :)
Rakkaudella,
Elisa
Voi pientä potilasta! Nuo eläinlapset on kyllä sellaisia, kun ei ne raukat ymmärrä jättää amppareita rauhaan. Meilläkin kaikki jahtaa niitä vuoronperään heti kuin silmä välttää.
VastaaPoistaOnneksi sun kisu on nyt jo parempi vointinen!
Voi raukkaa! Meidän ensimmäistä koiraa pisti joskus ampiainen suoraa kuonoon ja kyllä sitä oltiin aluksi todella huolissaan, kun olisi ihan hyvin voinut olla vaikka käärmekin. Kääpiösnautserin kuonosta kun ei kovin helposti erota mitään puremajälkiä. Onneksi sielläkin onnellinen loppu ja pikkukaveri voi paremmin! :)
VastaaPoista