perjantai 5. heinäkuuta 2013 | 10.56

Lomatunnelmissa

Kuvakavalkaadi on ehtinyt kasvaa tässä menneiden viikkojen aikana, joten näin kesäloman kynnyksellä aloitetaas kuvapostauksella keskikesänjuhlasta. Juhannus oli ja meni, ja menikin varsin mukavasti. Istuttiin (taas) meidän takapihalla grillaten ja syöden ja pelaillen. Ihan sellaista rentoa kaupunkijuhannusmenoa.


Arvaattekin varmaan ruokapolitiikan, taas grillattiin. Tarjolla oli (anoppien tekemää) lohi- ja perunasalaattia, tzatsikia, fetasalaattia ja kreikkalaisittain maustettua kanaa ja härkää. Varsin pätevät grillieväät!

Juomina meillä oli kuohuvan lisäksi anoppini tekemää raparperisimaa, joka oli varsin makoisa alkudrinkki. Pitänee joskus itsekin kokeilla!

Vaikka tässä kuvassa minä olenkin jo siirtynyt "aitoon" kuplivaan. Kyllä muuten sopii Prosecco ihanasti kuumaan kesäpäivään!
Ja jottei juhannus olisi ihan mennyt juopotteluksi ja syöpöttelyksi, niin otettiin sitä muutama matsi mölkkyäkin!

Tarkkasilmäiset saattavat huomata joidenkin mölkkyjen ympärillä ruskeaa nauhaa. Ne ovat jäännöksiä hääpöytiemme kattauksesta, en vaan ole saanut aikaiseksi niitä poistaa.
Nyt ei olekaan muuta, kuin HYVÄÄ KESÄLOMAA teille kaikille, minä lompsahdan lomatunnelmiin aika tarkasti neljän tunnin kuluttua!


Pään painan ruohikolle ja oion jalkojain.

En jaksa pohdiskella, mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä, mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut ja luonnon loiston nään.
Voi leikitellä mielikseen,voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan ja maata vaan."
(Tove Jansson)

Rakkaudella,
Elisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä