tiistai 14. lokakuuta 2014 | 11.13

Tyttö vai poika?

Eilen kävimme miehen kanssa Jorvin äitiyspoliklinikalla rakenneultrassa. Tämähän on tunnetusti "the" ultra, jossa tarkistetaan että kaikki lapsen rakenteeseen liittyvät asiat ovat kunnossa, ja jossa vanhemmilla on mahdollisuus selvittää lapsen sukupuoli.

Poika vai tyttö?

Olimme keskustelleet miehen kanssa aiheesta jo pitkään, hän kun ei olisi välttämättä halunnut tietää kumpi sieltä olisi tulossa. Ja kärsimätön minä olisin halunnut tietää jo viikkoja sitten. Mies lopulta heltyi, kun asiasta kysyin juuri ennen ultraa - ei hän pahastu, vaikka selvittäisimmekin tulevan lapsemme sukupuolen.

Jännitin monta päivää ennen ultrausta pääasiassa sitä, että onko vauvalla kaikki kunnossa. Muullahan ei oikeastikaan ole mitään merkitystä. Ja tokihan myös vähän jännitti se, kumpi sieltä on tulossa..

Eilen se kauan odotettu ultraus sitten tehtiin. Yksi kerrallaan valtavista kivenmurikoista vierähti sydämeltäni: aivot kunnossa, sydän kunnossa, verenkierto kunnossa, jalat ja kädet normaalit, istukka siististi takaseinässä, paino 380g - vastaa viikkoja hyvin... Lista jatkui ja jatkui, ja samassa tahdissa hymymme levenivät.

"Kaikki näyttää olevan juuri niin kuin pitääkin" -sanoi hoitaja ja putsasi ultralaitetta pois.

Minä sitten siinä jo ihmettelemään, että eikö hän meinaa edes kurkata jalkoväliin, ja kysyin asiasta kun hän oli jo siirtymässä pois ultrauslaitteelta.. Vastaus oli: "en nähnyt mitään", ja asia oli sillä käsitelty.

Pikkuinen piti myös tiukasti kädet kasvojensa edessä. Hän on yhtä kuvauksellinen kuin isänsä: ei toivoakaan, että olisi vilauttanut kumpaakaan päätä meille...

Hoitaja antoi meille tällaisen ihan epäselvän kuvan muistoksi. Ylhäällä tuo kaareva osa on selkäranka, ja tuossa oikealla alempana on pää. Vähän jäin kateellisena miettimään niitä, jotka saavat tässä kunnallisessa ultrassa kauniin 4D kasvokuvan mukaansa, ja me saatiin tällainen tumma epätarkka printti.



Niinpä meidät jätettiin jännittämään asiaa, todennäköisesti sinne helmikuulle saakka. Kait se vauva on jo nyt aloittanut kärsivällisyyden opettamisen äidilleen.. <3 :)

Voi onni ja rakkaus, nyt varmaan voi jo alkaa iloita asiasta: jos mitään odottamatonta ei tapahdu, niin meille on helmikuussa tulossa uusi perheenjäsen! <3

9 kommenttia:

  1. Ihanaa, että kaikki oli hyvin!

    Olen kuullut, että on täysin ultraajasta kiinni, haluaako hän edes yrittää katsoa sukupuolta. Me saimme neuvolasta ultrakäynteihin liittyvän ohjeen, jossa oikein erikseen oli mainittu, että rakenneultra ei ole sukupuolen määrittämistä varten. Jäi ihan sellainen maku, että turha edes kysellä. Vähän jännittää ylihuomisen ensimmäinen "virallinen" ultra, että onko siellä todella tyly vastaanotto. Enpä siis tiedä onko meillä toivoakaan saada tietää kumpi sieltä on tulossa. Harmittaa vaan, kun esimerkiksi vaatteet tuntuvat olevan niin joko tai tyttöjen tai poikien vaatteita. Vauvan huoneen ajattelin sisustaa kivoilla väreillä joka tapauksessa joten sillä ei ole merkitystä kumpi tulokas sitten onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka alunperin ajattelin, että pikkuinen ei suostunut näyttämään jalkoväliään, on tässä vuorokauden aikana vahvistunut tunne, että nainen ei tosiaan edes halunnut selvittää sukupuolta. Ja tottahan se on, että ru ei ole sukupuolen määrittämistä varten. Pieni ääni takaraivossa tosin huiskii minua ajatuksella visiitistä yksityiselle puolelle asian tiimoilta.. :)

      Tsemppiä teillekin ultraan Ee!! Harvoin siellä tylyjä ollaan onneksi :)

      Poista
  2. Upeaa että kaikki oli hyvin! Me saatiin tytöstämme kasvokuva sikiötutkimuksen yhteydessä, jonne siis mentiin rakenteellisten syiden takia. Kiva muisto toki, vaikkei tutkimukseen meno silloin hauskaa ollutkaan. Onneksi kaikki oli kuitenkin hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nuo on kyllä parhaita uutisia, mitä odottava äiti (ja isä) voivat saada! <3

      Poista
  3. Meillä on rakenneultra kahden viikon päästä ja jännittää! Kyllä minäkin voin rehellisesti sanoa, että toivoisin saavani tietää vauvan sukupuolen ennen syntymää, vaikka samaan aikaan on aivan sama onko hän tyttö vai poika, kunhan hänellä on kaikki hyvin.

    Onneksi te saitte vauvan voinnista parhaita uutisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olo on niin huojentunut noista uutisista, että yöunetkin ovat taas parantuneet :)

      Tsemppiä teille ultraan, toivottavasti teidän ultraaja on vähän rennompi tuon sukupuoliasian suhteen!

      Poista
  4. Onpa ihania ultra-uutisia täällä :) Yritin jo aeimmin kirjoittaa, mutta sähläsin kommentin hukkaan ja sitten en tullut enää uudelleen kirjoittaneeksi. Jospa nyt onnistuisi! Löysin blogisi joskus hääblogin kautta ja nyt kiinnostaa lukea myös tästä uudesta ilonaiheesta. Häitä teillä taidettiin tanssi vuotta meitä aikaisemmin, mutta tähän uuteen elämänvaiheeseen matkaamme samoihin aikoihin. Meillä rakenneultra oli eilen ja jännitin kyllä kovasti. Onneksi kätilö oli leppoisa ja mukava. Ja tärkeintä tietenkin, osa-alue kerrallaan, kuittasi kaiken olevan mallillaan. Niin suuri helpotus! Lopuksi kysyi, että haluatteko tietää vielä muuta (mielestäni aika suoraan vihjaten) ja siinä kohtaa kysyin, näkyikö sukupuolta. Ei ollut ilmiselvästi käynyt ilmi, joten tutkailtiin vielä yhdessä ja kyllä se sieltä aika kätevästi taisi olla tutkailtavissa.. Tosin joskus kai pikkuinen voi sitkeästi pysytellä samassa asennossa.. Tämä oli koko rupeaman ajan aktiivisesti liikkeessä ja helposti "pukattavissa" hiukan toiseen asentoon :)

    Ihanaa odotustalvea teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania uutisia teilläkin, onnea onnea! Ja olipa ihanaa, että teilläkin kaikki niin kuin pitää ja saitte kuulla kumpi on tulossa :) Meillä taisi vaan käydä vähän huono tuuri tuon ultraajan suhteen. Tai sitten tyyppi ei vaan suostunut vilauttelemaan - kuka tietää..

      Kiitos visiitistäsi ja ihanaa odotustalvea myös teille! <3

      Poista

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä