lauantai 28. joulukuuta 2013 | 14.17

Joulustressi ja valmis koukkuamistyö

Jes, joulu on ohi! Sori vaan jouluiloilijat, minä en taida olla oikein sellainen perinteinen jouluihminen..

Kuulostaako hassulta, että onnistuin saamaan itselleni ihan järjettömän joulustressin näin joulun jälkeen? Tai noh, ei sitä kai voi stressiksi kutsua, mutta totaaliuupuminen vähemmän rennon joulun jäljiltä on iskenyt päälle.

Vaikka joulun pitäisi olla rentoutumisen aikaa, niin enpä onnistunut rentoutumaan kunnolla minään päivänä. Jouluaattoa vietettiin miehen siskon luona, ja joulupäivää sitten kavereiden kanssa tuolla paikallisvilskeessä. Ja rättiväsyneenä raahauduimme minun perheeni luo Tapaninpäivänä.

Totaaliuupumus tarkoitti kohdallani sitä, että minulle nousi kuume ja jouduin/ päätin perua kaikki viikonloppusuunnitelmat ja olla ihan hissukseen vaan. Jospa sitä jo ensi viikko tuntuisi sitten vähän rennommalta. 

Onneksi on vielä lomaa melkein viikko jäljellä! <3

**Kuva**

Loma on kulunut myös koukutessa äidin joululahjaa. Lupasin tehdä hänelle sellaisen tuubihuivin, jonka tekeminen olikin lopulta työläämpää kuin olin ajatellut. Vielä hetkeä ennen kun piti olla jo lahjoja jakamassa koukku ja päättelyneula sauhusivat tehokkaasti.

Sain kuin sainkin huivin valmiiksi, mutta vähän kosteana jouduin sen sitten lahjoittamaan...

Koska päivänvaloa on niin vähän joulukuussa, ja työn viimeistely jäi ihan viime tippaan, jouduin ottamaan kuvat valmiista työstä äitini makkarissa iltasella. Valmiin työn kuvat ovat siis ihan järkyttävän väriset ja niistä ei saa yhtään kuvaa siitä, miltä huivi ihan oikeasti näyttää.

Jotta saisitte edes jonkunlaisen idean, miltä huivi näyttää päivänvalossa, tässä käyttämistäni langoista ottamani kuva:

Langat: Garnstudio DROPS Alpaca (alempi) ja Lana Grossa Cinque alto
Lähikuvaa koukutusta tuubihuivista:

Kuva omalta Ravelry -sivultani

Ja tässä valmis tuubikauluri:



Tässä pikaohje:

Luo ketjusilmukoita n. 150cm edestä sillä langalla, jolla haluat ns "pystysilmukoiden" näkyvän. Minä käytin Drops Alpaca lankaa.

Yhdistä ketju piilosilmukalla - yritä poistaa kaikki kierteet, jottei mene huivi mutkalle.

Poimi silmukoita koukulle samalla langalla ja päättele ne toisella langalla. Koukkuamistekniikkaa pääsee treenaamaan vaikkapa tästä:


Koukkua huivia niin kauan, kunnes se on n. 35cm korkea.

Minulla huivi lähti kiertymään aika vahvasti, en tiedä miksi. Mutta virkkasin lopulta huivin molempiin reunoihin sellaiset n 2cm taitteet, jotta sain kiertymisen kuriin.

Päättele langat, kostuta huivi ja laita se lappeelleen johonkin kuivumaan. Ja voilá, se on valmis!

**

Nyt keräilen tässä kaikkia muita keskeneräisiä töitäni, ja mietin minkä tekisin loppuun seuraavaksi. Työn alla ovat yhdet sukat, virkattu iPad/läppärisuojapussi ja muutama muu pikkujuttu.

Onneksi tässä on hyvin aikaa näitä toteuttaa!

Rakkaudella,
Elisa

1 kommentti:

  1. Kaunis huivi. Etsin inspiraatiota koukkuamistöihin ja sivuillesi päädyin kintaiden perusteella. Kivat sivut sinulla :) Kesäterveisin Poutapilvi Riihenikkunasta.

    VastaaPoista

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä