maanantai 16. joulukuuta 2013 | 11.33

Anna hyvän kiertää

Viikko sitten Lidlin jonossa tapahtunutta... 

Jono oli pitkä, ja ihmiset tuskaisia syystä tai toisesta ihmispaljouden keskellä.

Edessäni oleva kahden pienen lapsen äiti pakkasi ostoksiaan, yritti rauhoitella lapsiaan ja maksaa ostoksiaan yhtaikaisesti. Jostain syystä hänen korttinsa ei toiminut, ja nainen alkoi hätääntyä.

"Kyllä täällä pitäisi olla rahaa, olen varma siitä."

Jonossa alkoi kuulua huokailua ja kiroilua, kun jono vaan kasvoi ja kasvoi. Joku huutaa jonosta, että hänelläkään ei Aktian kortti käynyt aikaisemmin, eikä sillä voinut nostaa rahaakaan.

"Mitä minä sitten teen, jos en saa rahaa nostettua?"

Tässä vaiheessa kaivelin lompakkoani, ja katsoin, että siellä oli poikkeuksellisesti 20€ seteli (en melkein koskaan kanna käteistä mukanani). Tarjosin setelin naiselle, joka katsoi minua epäuskoisesti. Sanoin, että ota tästä, maksat sitten mun tilille, kun ehdit.

Nainen kyynelsilmin hyppäsi kaulaani ja halasi ja kiitti.

Tuli todella hyvä fiilis, vaikka pessimistinä ajattelinkin, että noinkohan näen kaksikymppistäni enää koskaan..

Kunnes sitten pari päivää myöhemmin katsoin tiliotettani:


Hitsi että tuli kiva fiilis! Vielä siis voi uskoa ihmisten rehellisyyteen!

Ja olipahan minulla viikonloppuna pirun hyvä syy käydä ostamassa itselleni kukkia, eiks niin! :)


Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!

Rakkaudella,
Elisa

7 kommenttia:

  1. Vau! Mielettömän ihana tarina. Tästä voisimme ihan jokainen ottaa vähän mallia vaikkapa uudenvuodenlupauksiin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Vaikka en minäkään olisi varmaan noin tehnyt, jossen olisi sattumalta sitä 20€ seteliä lompakossani huomannut. Mutta tuli kyllä niin kiva fiilis, että teen uudelleenkin, jos joskus joudun samaan tilanteeseen!

      Poista
  2. Voi että. Aivan mahtavasti toimittu.
    Olet kyllä kukkasi ansainnut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Se, että ilahdutin ja autoin tätä ventovierasta naista, antoi mulle itsellenikin niin hyvän fiiliksen, että jo pelkästään se oli sen 20€ arvoinen!

      Poista
  3. Aivan ihana postaus! Tulipas aivan superhyvä mieli!

    VastaaPoista
  4. Olet sinä vaan uskomaton nainen. Sinunlaisia ihmisiä kun olisi maailmassa enemmän niin täällä olisi kaikkien hyvä elää ja asua.

    VastaaPoista

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä