keskiviikko 7. elokuuta 2013 | 10.48

Virkattu lippis vauvalle + ohjeentynkää

Menen tänään tapaamaan ystävääni, jota en ole piiiitkään aikaan nähnyt. Hän on tässä välissä pyöräyttänyt pienen poikavauvan, ja ihan pikapikaa päätin virkata pojalle lätsän. Ohjeen löysin hetken googleteltuani **täältä**. Ohje oli tehty Novitan Isoveli -langalla ja nr 6 puikolla. Koska minulla oli käytössä Novitan Miami (juu, se sama, jolla *peittoprojektia* teen) ja nr 3 puikko, jouduin vähän improvisoimaan. Periaatteessa siis tuplasin ainakin suunnilleen nuo silmukkamäärät ja kavennusten kanssa kaventelin 2 rivin välein yhden sijasta.

Piposta piti tulla tällainen:

Ja minun tuotoksestani tällainen:

Lippiksen väreinä Novita Miami musta + harmaa

Malliksi päätyi tällä kertaa pieni, 35 vuotias silmätön apina, jolle tuo hattu oli luonnollisesti "vähän" iso. Pelkään, että tuo on liian iso myös lahjan saajalle, mutta onneksi se pää kasvaa aika vauhdilla..

Toivottavasti saan kuvan kotsasta sitten ihan oikeessa käytössä, ei tuo apina taida ihan paras malli olla...


Hattu virkattiin pääosin kiinteillä silmukoilla, ja tuo hieman ristimäinen kuvio saatiin niin, että joka toinen ks virkataan silmukan taaempaan lankaan, ja joka toinen edessä olevaan. Vähän aikaa jouduin pohtimaan että mitähäh, ennenkuin hoksasin.. Tässä ohjeet kuvien kera:



Rakkaudella,
Elisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä