maanantai 30. kesäkuuta 2014 | 17.17

Saarihyppely: loma alkaa tuntua lomalta (Santorini)

(Kännykkäpostaus)

Terkkuja Santorinilta! 

Punanokkainen koneemme laskeutui Santorinille viime yönä vähän kahden jälkeen. Olipa outoa tulla kentälle, joka oli aivan tyhjä, ja ovetkin lukossa ennenkuin ne meille avattiin.

Olin varannut meille majoituksen etukäteen booking.comin kautta joitakin viikkoja sitten. Sen hintaan sisältyy kuljetukset satamaasta/lentokentältä ja takaisin. Hieman olin epävarma miten homma toimii, kun keskellä yötä matkustetaan, mutta kuten toivoinkin: meitä oli saapuvien aulassa vastassa mies Danae Villa -kyltin kera.

Wautsi mitä palvelua!

Saimme kyydin ihan Danae Villan ovelle, josta meille oli varattu supersöötti huone parivuoteella ja isolla parvekkeella.


Koska oli myöhä, ampaisimme suoraan maate. Vähän harmittelimme, ettei huoneessa ollut pullotettua vettä, mutta emme antaneet senkään häiritä.

Levottomasti nukutun yön jälkeen heräsin KUKON "lauluun" jo aamun varhaisimpina tunteina. Naapurissa on varmaan joku kanafarmi, kun kukko siellä niin innokkaasti kiekui (ja kiekuu koko ajan).. Ja koska olen ollut niin fiiliksissä tästä lomasta, en vaan malttanut nukkua enää pitempään. Nousin ylös ja menin parvekkeelle katsastamaan sään ja maisemat, ja en voinut kuin hymyillä: tämä on juuri niin ihanaa kuin olin uneksinutkin!!!



Lämpötila varjossa näytti aamulla kahdeksan jälkeen jo 25 astetta, joten lähes kiljahdin ilosta - tästä tulee lämmin päivä! Kyklaadeilla, tässä keskellä Välimerta tuulee aina vähän eri tavalla kuin lähempänä mannerta. Sen vuoksi kovakaan helle ei tunnu niin pahalta: ihana vilvoittava tuuli hyväilee lomailijaa helteessä!


Danae Villan majoitushintaan (50€/yö/2hlö) sisältyy myös aamiainen. Se tarjoiltaisiin kl 8.30 alkaen uima-altaalla. Koska heräsimme jo hyvissä ajoin ennen aamiaisaikaa, istuimme parvekkeelle nauttimaan aamuauringon säteistä. Silloin hotellin emäntä Evi käveli parvekkeen alta ja huusi: "Elisa, haluaisitko, että tuon teille aamiaisen siihen parvekkeelle?" Olin ihan hämilläni ja sanoin, että kyllä me voimme alaskin tulla... Mutta koska homma oli "no problem", niin myönnyimme privaattiaamiaiselle omalla parvekkeella. 



Kyllä me oltiin vaan niin fiiliksissä tästä pienestä majoitushelmestämme, jonka olin bongannut. Ja ei olleet Booking.comin arvostelut väärässä, kun lähes 300 arvostelun perusteella paikan keskiarvo oli 9,3!

Aamiaisen jälkeen lähdimme tarpomaan kohti Firan keskustaa. Matka sinne hotellilta on melko lyhyt, vain n 10min kävelymatka. Mutta koska koko matka on ylämäkeä, meinasi tulla hiki! Puolivälissä matkaa löysinme kioskin, josta saimme vähän vettä tankattua; alkoi jo olla vähän jano. 

Jatkoimme kipuamista kunnes pääsimme Firan laidalle: WAU mitkä maisemat!!


Pysähdyimme oluselle jo heti aamutuimaan (koska me ollaan lomalla) kauniiseen näköalaravintolaan. Maisema oli huippu, ja hinnasto sen mukainen: pieni Mythos pullo 5€! Se oli pieni järkytys, kun huhtikuussa Rodoksella oli tottunut siihen, että olut on yli puolet halvempaa kuin Suomessa. Noh, näköalalisät annettakoot anteeksi.

Pysähdyimme myös matkatoimistoon: piti päättää mihin huomenna suuntaamme. Päädyimme ostamaan pikalaivaliput Amorgokselle, jossa olemme sitten muutaman yön. Laivalippu Amorgokselle maksoi 49,50€. Lipun hinta on vähän arvokkaampi kuin yleensä saarten välissä kulkevat laivat, mutta koska kyseessä on pikalaiva, hinta on sen mukainen. Mutta koska täältä Santorinilta/Santorinille ei pääse muulla suoralla yhteydellä, olimme osanneet varautua vähän kalliimpaan lauttamatkaan. Elämme siinä toivossa, että meno Amorgoksella on kreikkalaisempaa ja vähän edullisempaa. Samalla mietin, että onneksi ei olla täällä Santorinilla kahta viikkoa - saattaisi käydä lomabudjetin kanssa köpelösti!


Tallailimme vielä tovin ja tulimme kaupan kautta takaisin hotellille. Ostimme kaupasta muutaman oluen, vähän leipää ja leikkelettä. Ajattelimme elää budjetilla tällä kalliilla saarella: syödään edullinen lounas, niin voidaan sitten illalla syödä ravintolassa paremmin.


Terkkuja helteestä ja meidän IHANAN Danae Villa -hotellin uima-altaalta, matka jatkuu huomenna!!!


sunnuntai 29. kesäkuuta 2014 | 17.01

Harmaudesta helteeseen..

En ole koskaan pitänyt iltalennoista. Jos lento lähtee vasta myöhään illalla, joutuu viettämään kokonaisen päivän levottomana odotellessa reissun alkua. Samaista odottelua on ollut koko tämä päivä. Jätimme pakkaamisen, siivoamisen ja muut järjestelyt tälle sunnuntaipäivälle, jotta olisi jotain tekemistä ja että aika kuluisi nopeammin.

Mutta koska odottavan aika on pitkä, on tämäkin harmaa sunnuntai madellut etanan vauhtia eteenpäin. Vielä olisi viisi tuntia aikaa tapettavana ennen lähtöä. Onneksi reilun tunnin päästä päästään jo matkaan, lentokentällä voi sitten käydä skoolailemassa kaikessa rauhassa.



Rinkat on pakattu, boarding cardit printattu ja passit kaivettu käsimatkatavaroihin. KOHTA, ihan kohta pääsemme harmaudesta helteeseen!


Toivottavasti kelit kirkastuvat täälläkin, pysykää kuulolla, jos vaikka saisin reissupostauksia jaettua teille! :)




tiistai 24. kesäkuuta 2014 | 14.56

Kohta se alkaa, meidän oma (seikkailu)loma!

Enää kolme työpäivää ja viisi aamuherätystä ennen meidän reissuamme, saarihyppelylomaa Kreikan saaristossa Kyklaadeilla. Tarkoittaa, että täällä ollaan jo kuin tulisilla hiilillä.. Ajatukset sinkoilevat matkabudjetin miettimisestä tulevaan matkareittiin ja fiilistelystä pakkausstressiin. Mille saarille reissumme tuleekaan meitä viemään? Mitä ihmettä me osataan pakata mukaamme?


Kahden viikon reppureissulla pitäisi osata pakata mahdollisimman kevyesti. Ja sitähän minä vaan en osaa, aina on laukku tupaten täynnä... Jospa tänä vuonna yllättäisin itseni, ja pakkaisinkin sopivasti tavaraa mukaan. Ja hieman pesuainetta, jotta voi loman puolivälissä pestä nyrkkipyykkiä. Tai sitten vaan viedä vaatteet pesulaan. Pärjäisikö sitä vain parilla rantamekolla ja parilla topilla + shortseilla? Lämpötilojen mukaan ainakaan ei pitäisi tulla kylmä...



Kun edessä on "seikkailuloma", eikä perinteinen rantaloma, on loman suunnittelu ja fiilistely ihan erilaista. Ei voi keskittyä yhteen lomakohteeseen ja siihen, mitä siellä voi tehdä. Pitää vain yrittää olla suunnittelematta liikaa ja odottaa, että päästään perille. Odottaa siihen, että päästään lipputoimistoon ensi maanantaina katsomaan, mille lautalle ja mille saarelle lähtee sopiva kyyti tiistaina. Olen löytänyt varmaan kymmenen saarta, joilla haluaisin ehdottomasti käydä. Mutta koska aika on rajallinen, ja saarilla olisi kiva viettää aikaakin, kymmenen eri paikkaa ei vain ole realistinen luku. Ja koska ajatuksena on vähän ajelehtia sinne minne huvittaa, niin etukäteen suunnittelu on turhaa. Ainoat faktatietomme tällä hetkellä on, että Santorinilla pitää olla takaisin viimeistään sunnuntaina 13.7., jotta ehdimme lennollemme takaisin kotiin.

Santorinilta meillä on varattuna majoitus loman alusta sunnuntaista tiistaihin, ja loman lopusta torstaista maanantaihin. Joten näillä näkymin vietämme siis tuolla yhdellä Kreikan kauneimmista saarista ainakin muutaman päivän. Mutta kuten jo sanoin, jos ei ehditä loppulomasta Santorinille suunniteltuna ajankohtana, niin ei sekään ole niin vakavaa. Menetämme vähän rahaa majoituksen perumiskuluina, mutta muuten siis kaikki on avoinna. Ihan kaikki.

Mikä ihana, kutkuttava vapauden tunne!!

Koska olemme tunnetusti vähän huonoja pysymään budjetissa, on reissun lomakassan suunnittelu ollut ensiarvoisen tärkeää. Tai siis tärkeintä on, että meillä on varaa saada katto päämme päälle joka yö ja päästä loman lopussa takaisin Santorinille.

Koska Kreikassa (ainakin pienemmillä saarilla) muovirahaa ei välttämättä hyväksytä maksuvälineenä, ja pankkiautomaatitkin toimivat vaihtelevasti, olen jo nostanut reissukassaan hieman käteistä. Ja reissukassa on jaettu kuoriin, joissa on nyt suojattuna majoitusrahat, lauttalippurahat ja mopovuokrarahaa. Sitten vaan kuoret mukavasti jaotellen eri paikkoihin, jottei käy vanhanaikaisesti. Tietysti hölmöä kannella käteistä mukanaan, mutta on kuitenkin varauduttava siihen, että joltain saarelta ei välttämättä saa haluttuna aikana rahaa, ja muovirahaa ei hyväksytä. Ja tällä tyylillä ainakin reissun tärkeimmät menot on budjetoitu ja tallessa.

Fiilistelyä ja kärsimätöntä odotusta vauhdittaa vielä hetki sitten sähköpostiini saapunut viesti booking.com:sta:



Nyt on jo lupa innostua??? Onhan? Jee!


lauantai 21. kesäkuuta 2014 | 15.28

Erilainen juhannus, miesflunssa.

Meillä vietetään joka toinen juhannus perhejuhlaa, ja joka toinen aikuisten juhannusta. Johtuu siitä, että miehen tyttären juhlapyhät jaetaan tasan äitinsä kanssa. Tämän juhannuksen piti olla aikuisten juhannus. Ja niin se onkin, joskin kovin erilainen kun alunperin oltiin suunniteltu.

Mies, joka ei koskaan sairasta, päätti sairastua näin juhannuksen kunniaksi. Ja niinpä me ollaankin oltu ihan kotosalla, paranneltu miesflunssaa. Ei se oikeastaan mitään haittaa, ihan mukavaa ja rentoa meillä on ollut. Ja pitääkö sitä aina niin kauheasti panostaa?

Alunperin meillä oli tarkoitus lähteä Porkkalanniemeen mökkeilemään, josta suunnitelmat säätilojen vuoksi kutistuivat anoppien kanssa illallistamiseen täällä meillä. Ja kun miesflunssa iski, jäi illallistamisetkin väliin.

Koska miesflunssa vie kaiken energian niin vaimolta kuin mieheltäkin, vietän juuri nyt keskikesän juhlaa omalla parvekkeella skumppapullon kera.

Käy se näinkin!




Jos ajatellaan positiivisesti: onneksi sairastetaan nyt, eikä viikon päästä! Nimittäin enää 8 aamua meidän reissuun, IHANAA!!

Hyvää keskikesän juhlaa teille kaikille!


torstai 19. kesäkuuta 2014 | 14.02

Isossa Vasikkasaaressa jo keskikesän tunnelmaa

Vietin eilen rennon iltapäivän Isossa Vasikkasaaressa Espoon saaristossa. Saari on ihana ulkoilupaikka, johon pääsee helposti Espoon kaupungin saaristoveneillä mm. Kivenlahdesta, Soukasta, Otaniemestä, Haukilahdesta ja Nokkalasta. Itse valitsimme tällä kertaa nopeimman reitin Haukilahdesta: merimatka Isoon Vasikkasaareen kestää vain muutaman minuutin (menomatkalla pysähdys myös Nokkalassa).



Isossa Vasikkasaaressa on pieni matala uimaranta, iso nurmikenttä, hyvät grillikatokset, vesivessat, ja paljon ulkoilumaastoa. Palveluiden osalta siellä palvelee pieni kioski heti saaristovenelaiturin tuntumassa, sekä Gula Villan -ravintola muutaman sadan metrin kävelymatkan päässä. 

Gula Villan on nimensä mukaan keltainen ihana kartanomainen rakennus, jossa on muutamia ravintolasaliksi katettuja huoneita sekä ihana aurinkoterassi. Paikka huokuu lämminhenkisyyttä ja vanhan ajan maalaistunnelmaa. Sitä korostaa myös pieni lammasaitaus talon pihapiirissä. Suloisen hurmaava paikka!



Eilen iltapäivällä matkamme suuntautui juurikin Gula Villaniin, jossa söimme kevyen illallisen. Menu sisältää perinteisiä suomalaisia ruokia perinteisestä lohikeitosta tattirisottoon ja lihapulliin. Me valitsimme koko porukalle saariston maalaissalaatin, jossa on kotijuustoa ja lämminsavulohta. Jälkkäriksi otimme pienet jäätelöannokset ja kahvit. Noms noms!


Vasikkasaarta suosittelen kyllä lämpimästi ihan kaikille, niin perheille kuin ihan kaveriporukoillekin! Saaressa ei saa leiriytyä eikä yöpyä, joten paikka on päiväreissuille only. Mutta ihanan päivän siellä voikin viettää, jos vaan säät sallii!



Suurin osa Espoon kaupungin saaristoveneistä pysähtyilee useammilla saarilla, jos haluatte viettää erilaisen kesäpäivän saaristossa, venereiteistä ja matkailusaarista löytyy lisätietoa ** täältä **.

Ihanaa ja rauhallista keskikesän juhlaa!


tiistai 17. kesäkuuta 2014 | 9.06

Ihan kun olisi ollut pidemmälläkin lomalla!

Oletko koskaan viettänyt niin hauskan ja kivan viikonlopun, että kotiin palatessasi on tuntunut, että olisit ollut pitempäänkin lomalla? Minulla oli juuri sellainen viikonloppu! Tai siis yksi yö Naantalissa ihanien tyttöjen kera. Kaksi päivää ja yksi yö, joiden aikana nauroin ja nautin niin paljon, etten  muista koska olisi ollut niin hauskaa! Ahhh mikä fiilis!!

Päätimme jo keväämmällä, että joku kiva "girls night out" olisi kiva juttu, ja lopulta hyvän ajomatkan päässä oleva aina aurinkoinen Naantali vei voiton. Ja bonushuippu oli tietysti viikonloppuna Kaivohuoneella esiintyvä Siltsu!

Majoitukseksi varasin meille booking.com:n kautta Villa Sukka -nimisestä majatalosta neljän hengen huoneen. Villa Sukka oli enemmän kuin olisimme voineet edes kuvitella! Ihana, suloinen, kodikas, kaunis ja lämminhenkinen paikka, jossa alakerrassa asui isäntäväki, ja yläkerrassa makuuhuoneet ja yhteiset tilat. Paikka sijaitsee n. 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista (5min spa:lle), joten sijainninkin osalta paikka oli mahtava.


Villa Sukka <3 


Meidän makkari, soveltuisi hyvin isommallekin perheelle! 



Yhteisissä tiloissa oli pieni keittiö jääkaappeineen ja kahvinkeittotarpeineen, kylpyhuone ja sohvanurkkaus. Tuolla päädyssä näkyy myös ihana aurinkoterassi, jossa nautiskelimme minilomamme aloitusskumpat. Ja ahhh, kuinka aurinko lämmittikään... 


Oikealla olevan oven takana on kahden hengen huone, meidän neljän hengen huoneemme oli tuossa käytävän päässä.




Parin tunnin päästä siirryimme Uusi Kilta -nimiseen ravintolaan vanhan kaupungin sydämeen illallistamaan. Nautimme ravintolassa jumalaisen ihanan illallisen viineineen ja alkumaljoineen. Ruoka oli jälleen kerran ihan taivaallisen hyvää.  Kokin tervehdyksenä saimme maa-artisokkakeittoa ja alkuruoaksi otimme vähän salaattia. Pääruokana kaksi meistä söi talon pippuripihvit, joka oli suussa sulavan mureaa. Kolmas daami tilasi siikaa ja parsaa, joka sekin näytti ihanan kesäiseltä ja raikkaalta! NAM NAM :)



Illan aikana myös kippisteltiin useampaan otteeseen.. 


Naantali on kyllä todella kaunis paikka. Ja ihan joka kerta tämä auringon lasku on yhtä upea. 
Ruoan jälkeen siirryimme Kaivohuoneelle, jossa illan tähtiartisti veti aivan supermahtavan keikan! Tanssimme, lauloimme äänemme käheiksi ja "jortsusimme" Siltsun tahdissa aamun tunneille. Meistä tuli ihan faneja! :D



Aamulla tuntuikin päässä ja jaloissa, että on skoolattu ja on tanssittu. Onneksi Villa Sukan majoitushintaan sisältyi ihana, monipuolinen aamiainen Naantalin Seurahuoneella. Tarjolla oli ihan kaikkea mitä (krapula)aamuun voi vaan tarvita. Istuimme ulkona terassilla, nautimme aamiaisesta ja auringosta. Kuinka ihanaa voi olla, kun aurinko paistaa ja kaikki ovat vieläkin niin hyvällä tuulella superhauskan illan jäljiltä!


Aamiaisen jälkeen tallailimme vielä kaupungilla, ja kävimme turisteille tarkoitetulla tuktukjuna-ajelulla. 




Lopuksi vielä villasukat Villa Sukassa..


Ihana viikonloppu, ihana Naantali! 


keskiviikko 11. kesäkuuta 2014 | 15.41

Mitä kuuluu?

Minulle kuuluu ihan hyvää. Kovasti odotan lomaa ja meidän reissua, enää 11 työpäivää jäljellä! Sitä ennen on vielä kaikkea kivaa tiedossa: lauantaina lähdetään tyttöporukalla Naantaliin hummaamaan ja sitten onkin jo juhannus. Kesä on kyllä ihan mahtiaikaa!

Naantalissa meidän on tarkoitus (säästä riippuen) mennä piknikille ja fiilistellä kaupungin tunnelmaa. Illallista syömme Uusi Kilta -ravintolassa, jossa myös viime vuonna söimme hääpäivämatkallamme. Reissu Naantaliin oli päätetty jo ajat sitten, iltaohjelmamme tarkentui vasta vähän myöhemmin:


Kun meille selvisi, että ihqu Siltsu esiintyy Naantalin Kaivohuoneella, niin pakkohan se oli liput käydä hakemassa. Onko meistä tullut keski-ikäisiä, kun odotamme ihan päreissämme Jari Sillanpään keikkaa?

Viime viikonloppuna kävimme piipahtamassa Kivenlahtirockissa Leppävaarassa. Kivenlahtelaisena olen tietysti vähän näreissäni siitä, että hieno festivaali siirrettiin Leppävaaraan, ja kauan sitä boikotoinkin juuri samaisesta syystä. Mutta kun nyt kerrankin avautui mahdollisuus päästä festaroimaan ihan ilmaiseksi, niin pitihän se käyttää hyväksi.



Pohdin myös kevään projekteja, joista jokainen on mennyt enemmän tai vähemmän metsään. Säästötalkoot eivät tuottaneet haluttua tulosta; kaikki säästöön tarkoitetut rahat ovat menneet reissuihin ja lentolippuihin. Mutta mitäpä siitä. Matkustus ja mahdollisuus matkustaa on vaan niin ihana juttu, etten kadu yhtään siihen tarkoitukseen laitettua Euroa.

Laihdutuskin on ihan lepikössä, painot taitaa olla ihan samoissa luvuissa kuin vuosi sitten. Ehkäpä rantakuntoon kesäksi 2015?


Kivaa loppuviikkoa, viimeistään sitten ensi viikon alussa vähän Naantalikuulumisia :)


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014 | 15.14

10 kuvaa kesään -haasteen päätös

Niin se aika vierähti ja kesä koitti!! Vastahan minä aloitin tämän valokuvaushaasteen, jonka aikana otin valokuvan parvekkeeltamme jokaisen kuun ensimmäisellä viikolla. Ja kuvia oli tuleman 10 kappaletta.

Ja tässä se nyt on, se kymmenes kuva:


Sää oli eilen aika syksyinen, mutta vehreys ja vihreys vinkkaavat siihen, että kesä on ihan oikeasti täällä! Ihanaa!

Ja enää 25 päivää meidän reissuun ja 17 työpäivää jäljellä ennen lomaa. Eeeen minä päiviä laske..

Tässä vielä kaikki 9 muuta kuvaa:

Toukokuu 2014
Huhtikuu 2014
Maaliskuu 2014
Helmikuu 2014
Tammikuu 2014
Joulukuu 2013

Marraskuu 2013

Lokakuu 2013
Syyskuu 2013
Siinä oli siis tämä haaste, tosi hauska juttu!! Ehkäpä syksyllä sitten taas uudelleen vähän uudesta kuvakulmasta..

I HEART KESÄ!! <3 <3

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä