torstai 22. marraskuuta 2012 | 10.30

Sohvaperunasta Sporttimimmiksi?

Hävettää. Olen ollut kuntosalin ("hyvinvointikeskuksen") jäsen jo varmaan 6 vuotta. 6 vuotta olen maksanut kiltisti jäsenmaksuja. Yhteensä näistä vuosista olen käyttänyt jäsenyyttäni aktiivisesti ehkä reilu puolet. Muut ajat olen ollut sohvaperunana kotona ja välillä ihan vaan käynyt näyttämässä naamaani siellä. Tämä nykyinen sohvaperunakausi on nyt kohta jatkunut enemmän tai vähemmän vuoden. HUONO ELISA!

Asioihin tuli muutos pari viikkoa sitten. Sain puhelun, että olen voittanut (en kyllä muista osallistuneeni mihinkään, ehkä tämä oli myyntijippo sohvaperunalle) ilmaisen Personal Trainer -käynnin. Niinpä raahasin itseni keskukseen ensimmäisen kerran sitten häiden (kuinka noloa) viime viikolla. Ja yllättävän kivalta se taas tuntui vähän päästä etsimään lihaksia näiden "painavien luiden" alta. Ja loppuun tämä Päivi kysyi, että miltä tuntuisi treenata hänen kanssaan pari kuukautta, vaikka sitten kerran viikossa.

No hyvältähän se kuulosti, ja Päivi sai kaupat! Niinpä yritän saada taas kuntoa kohoamaan ja liikuntarytmit kohdilleen. Ihan alkuun PT Päivin kanssa. Tämä alkaa huomenaamulla kl 7.45. Vähän jo positiivisesti olen fiiliksissä! Tämä on siis erinomainen tuki siihen mun eilen mainitsemaan kunnonkohotushaasteeseen! :D

Eli KUNTO uuteen nousuun HEP!!! Jos vaikka innostuisi pari kiloa taas pudottamaankin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä