Upea ruska!

Vaikka syksy ei olekaan lempivuodenaikani, saa värikäs ruska minut hätkähtämään joka vuosi kauneudellaan. Nyt tuo väriloisto alkaa vedellä viimesiään, ja väistyä pimeän ja märän tieltä. Sen pimeyden, jota joka vuosi manaan. Pimeys, joka vie kaiken energiani mennessään.

Olen räpsinyt tuosta värikauneudesta kuvia pitkin syksyä, tässä teillekin muutamia kännykkäräpsyjä menneiltä viikoilta.. Voih miltä nämä näyttäisivätkään kunnon kameralla otettuna..

Syksyssä on se hyvä puoli, että jokavuotinen neuleinspiraatio palaa. Tekee mieli vaeltaa ihanan lankakaupan käytäviä ja käpertyä sohvan nurkkaan virkkuukoukun tai puikkojen kanssa. Nytkin on jo monta projektia alkanut. Pitäisi varmaan yrittää saada jotain valmiiksikin..

Kivaa keskiviikkoa kaikille!

Tyttö vai poika?

Eilen kävimme miehen kanssa Jorvin äitiyspoliklinikalla rakenneultrassa. Tämähän on tunnetusti "the" ultra, jossa tarkistetaan että kaikki lapsen rakenteeseen liittyvät asiat ovat kunnossa, ja jossa vanhemmilla on mahdollisuus selvittää lapsen sukupuoli.

Poika vai tyttö?

Olimme keskustelleet miehen kanssa aiheesta jo pitkään, hän kun ei olisi välttämättä halunnut tietää kumpi sieltä olisi tulossa. Ja kärsimätön minä olisin halunnut tietää jo viikkoja sitten. Mies lopulta heltyi, kun asiasta kysyin juuri ennen ultraa - ei hän pahastu, vaikka selvittäisimmekin tulevan lapsemme sukupuolen.

Jännitin monta päivää ennen ultrausta pääasiassa sitä, että onko vauvalla kaikki kunnossa. Muullahan ei oikeastikaan ole mitään merkitystä. Ja tokihan myös vähän jännitti se, kumpi sieltä on tulossa..

Eilen se kauan odotettu ultraus sitten tehtiin. Yksi kerrallaan valtavista kivenmurikoista vierähti sydämeltäni: aivot kunnossa, sydän kunnossa, verenkierto kunnossa, jalat ja kädet normaalit, istukka siististi takaseinässä, paino 380g - vastaa viikkoja hyvin... Lista jatkui ja jatkui, ja samassa tahdissa hymymme levenivät.

"Kaikki näyttää olevan juuri niin kuin pitääkin" -sanoi hoitaja ja putsasi ultralaitetta pois.

Minä sitten siinä jo ihmettelemään, että eikö hän meinaa edes kurkata jalkoväliin, ja kysyin asiasta kun hän oli jo siirtymässä pois ultrauslaitteelta.. Vastaus oli: "en nähnyt mitään", ja asia oli sillä käsitelty.

Pikkuinen piti myös tiukasti kädet kasvojensa edessä. Hän on yhtä kuvauksellinen kuin isänsä: ei toivoakaan, että olisi vilauttanut kumpaakaan päätä meille...

Hoitaja antoi meille tällaisen ihan epäselvän kuvan muistoksi. Ylhäällä tuo kaareva osa on selkäranka, ja tuossa oikealla alempana on pää. Vähän jäin kateellisena miettimään niitä, jotka saavat tässä kunnallisessa ultrassa kauniin 4D kasvokuvan mukaansa, ja me saatiin tällainen tumma epätarkka printti.

Niinpä meidät jätettiin jännittämään asiaa, todennäköisesti sinne helmikuulle saakka. Kait se vauva on jo nyt aloittanut kärsivällisyyden opettamisen äidilleen.. <3 :)

Voi onni ja rakkaus, nyt varmaan voi jo alkaa iloita asiasta: jos mitään odottamatonta ei tapahdu, niin meille on helmikuussa tulossa uusi perheenjäsen! <3

Onni

Jos pieni enkelimme olisi jaksanut loppuun saakka, olisi meillä juuri nyt h-hetket hollilla. Laskettu aika ensimmäiselle vauvallemme olisi huomenna. Luulin tuon maagisen 10.10. olevan ikuinen surun päivä elämässäni.

Mutta onneksi asiat ovat nyt täysin toisin. Onnellisena huokaan, että tästä surun päivästä ei tulekaan niin surullista. Ajatukset ovat jo vahvasti nykyhetkessä: olemme päässeet tämän uuden rakkauspakkauksen odotuksen kanssa puolen välin yli. Odotamme innolla ensi maanantaina tulevaa rakenneultraa, jossa toivottavasti kaikki on hyvin! Ehkä saamme tietää, onko meille tulossa prinssi vai prinsessa <3

Kuvakaappaus Pampers -applikaatiosta

Kaikki on niin jännittävää ja uutta, että meinaan haljeta pelkästä onnesta.

Onnea hieman varjostaa reilu kuukausi sitten diagnosoitu raskausajan diabetes. Vielä en onneksi ole lääkkeille joutunut, vaan nyt teen kaikkeni, jotta sokerit saataisiin pysymään kurissa ihan raskauden loppuun saakka ilman lääkkeitä.

Vaikka "radi" kuulostaakin pelottavalta ja ahdistavalta, niin todellisuudessa tämä on ollut ainakin minulle todella hyvä juttu. Tiukka ruokavalio ja lisätty liikkuminen on tuonut mukanaan todella positiivisia vaikutteita: olo on pirteämpi ja mikä parasta: paino on laskenut muutaman kilon elokuun jälkeen! Ideaalitilannehan ylipainoisen odottajan kohdalla olisi, että paino ei juurikaan nousisi lähtöpainosta.

Odottelen kuumeisesti, että mahassa tapahtuvat pienet epämääräiset muljahdukset muuttuisivat tunnistettaviksi potkuiksi ja kuuntelen sydänääniä pienellä dopplerillani lähes päivittäin.

Elämä on siis juuri nyt yhtä onnea ja odotusta. <3

Onnellista loppuviikkoa myös teille!

Elokuiset häät Irlannissa

Palataanpa takaisin reilun kuukauden takaiseen reissuumme Irlannin Corkiin, johon päädyimme juhlistamaan vanhan opiskeluaikaisen ystäväni häitä.. Ensimmäisiä fiiliksiä reissultamme kerroinkin jo pari viikkoa sitten ** täällä **.

Ihanan aurinkoisena lauantaiaamuna laittauduimme B&B:ssä hääkuntoon ja suuntasimme hotellille, jossa vietettäisiin illemmalla hääjuhlaa, ja jossa saisimme majoittua seuraavat kaksi yötä. Ja mikä upeus tuo hotelli olikaan, olimme miehen kanssa ihan hoomoilasina juhlavan hotellin aulassa. "Täälläkö saisimme viettää loppulomamme?" -hihkuimme hiljaa ja huomaamattomasti.

Kuvakaappaus hotellin nettisivulta

Emme päässeet kuitenkaan vielä kirjautumaan huoneisiin, koska huoneemme ei ollut vielä valmis. Niinpä jätimme laukkumme hotellin 'conciergelle' lähdimme kävelemään kohti UCC:tä (University College Cork), jonka kappelissa vihkiminen pidettäisiin. Matkan varrella ihailimme ja ihmettelimme ihanaa kaupunkia ja maisemia. Jopa mies sanoi, että "täällä olisi kiva viettää enemmänkin aikaa".

Hauskannäköiset eriväriset talot värittävät Corkin katukuvaa.

UCC:n kappeli oli ulkopuolelta ihan tavallisen näköinen kivikirkko, mutta sisäpuolelta valtavan kaunis. Katolilaisessa Irlannissa kirkot ovat monesti todella tiukkoja esimerkiksi vihkimisestä: suurin osa kirkoista ei kuulemani mukaan edes suostu vihkimään pariskuntaa, jos jompi kumpi pariskunnasta ei kuulu kirkkoon. Tämä UCC:n kappeli oli kuulemma vähän joustavampi, he suostuivat vihkimiseen, vaikka sulhanen ei kirkkoon kuulunutkaan.

Vihkiminen alkoi noin 15 minuuttia myöhässä, ja koko kirkkosali (joka oli muuten ihan ääriään myöten täynnä) huokaili ihastuksesta nähdessään kauniin morsiamen, hänen 3 kaasona toiminutta siskoaan sekä pariskunnan suloisesti puetut kaksi lasta. (Pahoittelut kirkkokuvien huonosta laadusta - valotukset olivat vähän sekaisin, ja käytössäni ei just nyt ole mitään järkevää kuvankäsittelyohjelmaa..)

"These are the hands of your best friend, young and strong and full of love for you, that are holding yours on your wedding day, as you promise to love each other today, tomorrow, and forever.
These are the hands that will hold you when fear or grief fills your mind.
These are the hands that even when wrinkled and aged, will still be reaching for yours, still giving you the same unspoken tenderness with just a touch."

Hääpari sytytti seremonian alussa omat kynttilänsä, jotka symboloivat heitä itseään omina persooninaan. Kun heidät oli vihkitty avioliittoon, he sytyttivät yhdessä tuon keskimmäisen kynttilän yhteisen elämän merkiksi. Oih.. <3

Kuva lainattu luvan kanssa morsiamen FB:stä

Kuva lainattu luvan kanssa morsiamen FB:stä

Kuva lainattu luvan kanssa morsiamen FB:stä

Vihkitilaisuus oli mykistävän kaunis. Vieraat huomioitiin rukouksissa ja rakkaus huokui läpi kirkkosalin. Vieläkin kylmät väreet kulkevat selkäpiitä pitkin, kun muistelen esimerkiksi tuota "joining hands" -runoa (jonka lyhensin tuon ylläolevan kuvan kuvatekstiin)..

Vihkitilaisuuden päätyttyä siirryimme takaisin hotellillemme. Hotellin aulaan oli katettu kuohuviinit vieraille, ja harpisti loi tunnelmaa taustalla.

Skumpat juotuamme pääsimme vihdoin kirjautumaan hotelliin, ja saimme kuulla, että meille oli annettu ilmainen huoneluokan korotus! Eli tavallisen huoneen sijasta pääsimme kirjautumaan UPEAAN superior -huoneeseen. Hihkumisemme jatkui, kun näimme huoneen - se oli yksi hienoimmista, missä olemme koskaan olleet! Vähän sellainen vanhanaikaisen upea nahkasohvineen ja leveine sänkyineen, olimme ihan myytyjä.

Huoneen tsekkauksen jälkeen palasimme alakertaan, jossa juhlaväki oli kokoontunut hotellin baariin iltapäiväteelle (+drinksuille). Täällä odottelimme ja nautiskelimme vielä hyvän tovin ennen kuin meidät kutsuttiin juhlatilaan illalliselle.

Ihana huomionosoitus oli myös hääkyltti, johon oli merkattu kaikki kaupungit, joista vieraita oli tullut paikalle.

Illallishuone ja juhlatila oli todella kauniisti koristeltu, mieleeni tuli välittömästi amerikkalaiset hääohjelmat. Pyöreissä pöydissä oli korkeat ja näyttävät "centerpiecet", ja kattaus oli viimeistelty valkoisin harsokukin. Vieraita hemmoteltiin illan aikana pöytiintarjoillulla 4 ruokalajin illallisella - ei paremmasta kyllä väliä!

Ruokailun jälkeen ohjelmassa oli tanssia niin bändin kuin dj:nkin säestämänä. Olin odottanut, että ohjelmassa olisi mukaansatempaavaa irlantilaista tanssia ja musiikkia, joten oli hienoinen pettymys, että musiikki olikin hyvin perinteistä "radiosoitantaa" brittirockista brittipoppiin ja vanhoihin klassikoihin. Hauskaa oli tämänkin musiikin kera, mutta vähän harmitti, ettei sellaista perinteikästä "rallatusta" ollut ollenkaan.

Vähän yli puolen yön jaksoin "kärvistellä" humaltuvan juhlaväen joukossa, ennen kuin kiitimme ja lähdimme huoneeseemme - olin aivan puhki. Alkoholittomana, hormonien väsyttämänä toivon, että kukaan ei pahastunut "aikaisesta" poistumistamme.

Kaikin puolin juhlista jäi todella hyvä mieli, rakkaus ja onni huokui juhlissa koko päivän.