keskiviikko 27. marraskuuta 2013 | 20.57

Koukutut lapaset

Talvea vasten on ihana kaivaa käsityöt esiin. Ja tehdä itselle ja lahjaksi kaikkia ihania asusteita. Harvoin enää oppii ihan uutta käsityötyyliä, mutta kuten jo pari viikkoa sitten kerroin, opin koukkuamisen perusteet! Aikas mahtista!

Koukkuaminen, toiselta nimeltään tunisialainen virkkaus tapahtuu 2-päisellä koukulla niin, että lankoja poimitaan koukulle yhdellä langalla, ja sitten virkataan ne toisella. Vaikea selittää kirjoittamalla, tässä juutuubista bongattu lyhyt video, josta saa hyvin selvää, miten homma toimii:


Koukuttu lapanen on ihanan lämmin ja tiivis, nyt kelpaa kylmien aamujen tulla, mun tassut on ainaski lämpöset!!

Lapasten ohjeena käytetty Kangasaitan helppoa mallia, joskin olen vähän sitä muokannut. Lankana Novitan 7-veikka. Ensimmäiseen lapaseen tein 2 raitaa, ja päätin toisen kohdalla, että 3 raitaa olisi ollut parempi. Eihän haittaa, että ne on vähän eri paria?

Hirmuinen päänsärky/migreeni näkyy naamasta, vaikka yritin sitä peitellä.. Vasemmassa lapasessa näkyy poikittain pujoteltua heijastinlankaa, jonka laitoin siihen bussin viittomista helpottamaan. Kovin esteettinen heijastinlanka ei siinä ole, mutta hirmuisen näppärä kuiteski!

Koukkuamisjälki zoomilla
Mitähän sitä seuraavaksi tekis...?

Rakkaudella,
Elisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ihanista kommenteista!

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä